Kaarinan Yrittäjillä vilkas syksy

Kaarinan Yrittäjien puheenjohtaja Marja Vaiste on tyytyväinen kaupungin menossa olevaan palvelustrategiatyöhön.

– On hienoa, että se tuo uusia mahdollisuuksia paikallisille yrityksille. Yrittäjät ovat olleet mukana myös tekemässä Kaarinan elinkeinostrategiaa, joka on parhaillaan menossa kaupunginvaltuuston käsittelyyn, Vaiste kertoo.

Kaarinan yrittäjäyhdistyksessä on noin 380 jäsentä. Jäsenmäärä on kasvanut onnistuneen jäsenhankintakampanjan kautta. Puheenjohtaja on erikoisen hyvillään siitä, että myös jo pitkään Kaarinassa toimineita yrityksiä on saatu mukaan yhdistykseen. Uusille jäsenille järjestetään yhdessä Piikkiön Yrittäjien kanssa tutustumisilta 21.9. Lightpressin tiloissa.

- Iltaan kuuluu myös markkinointiaiheinen luento, Vaiste kertoo.

Syyskuun 26. päivä yrittäjät perheineen kokoontuvat viettämään hyvinvointipäivää Kehityksen kerhotalolle. Ohjelmassa on liikuntaa, luentoja ja omaa ohjelmaa lapsille.

Marraskuussa yhdistys järjestää retro-discon ravintola Kivitaskussa ja marraskuun lopussa on vuorossa perinteinen joulunavaus Kaarinan torilla.

- Aloitimme tänä vuonna ryhmän, joka on tarkoitettu niille yrittäjille, joilla ei ole lomaa. Tämä ”Lomattomat yrittäjät” –ryhmä kokoontuu noin kerran kuussa ja sinne saa ihan vapaasti tulla mukaan. Tavoitteemme on, että ensi vuonna jokainen saisi ainakin pienen loman sijais- tms. järjestelyn kautta. Ryhmästä tulee tietoa kaiken jäsenpostimme mukana, Vaiste sanoo.

Valtakunnallisten Yrittäjäpäivien iltajuhlaan lokakuussa Kaarinasta on yhteiskuljetus.

- Ainakaan kyyti ei ole esteenä mukaan lähtemiselle.

–pv

Julkaistu 09/2010        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa