Eläke kiinnostaa yhä nuorempia
Itsenäisen yrittäjän eläketurva määräytyy yrittäjän eläkelain (YEL) mukaan. Vakuutuksen perusta on YEL-työtulo. YEL-eläke lasketaan koko yrittäjäuran keskimääräisestä työtulosta. Työtuloa voidaan tarkistaa, mutta ei takautuvasti.
Eläkeyhtiö Varman markkinointipäällikkö Jussi Peltonen painottaa sen olevan tärkein vakuutuksesi.
- Siihen on sidottu koko sosiaaliturvasi.
Peltonen kertoo keskimääräisen työtulon yhtiönsä vakuutuksissa olevan 19 000 euroa vuodessa. Se tietäisi noin 1 500 euroa kuukaudessa.
- Moniko tulee töihin tuolla hinnalla? Jos yrittäjä ei raski nostaa YEL-työtuloa realistiselle tasolle, hän huijaa itseään yritystoiminnan kannattavuudessa!
Työuran jatkaminen on mahdollista, mutta mistä tietää olevansa työkuntoinen vielä vaikkapa 67-vuotiaana? Peltonen kehottaa arvostamaan omaa työpanostaan siinä missä työntekijöidenkin, ja nostamaan YEL:n realistiselle tasolle.
Sen lisäksi mies kehottaa ottamaan henki- ja tapaturmavakuutuksen. Henkivakuutus antaa turvaa varsinkin velkaiselle yrittäjälle ja perheelle. Nyrkkisääntönä summaa määritellessä voi perheen koosta riippuen pitää yhdestä kahteen vuoden tuloja sekä velat.
- Yrittäjän tapaturmavakuutus on koko ajan voimassa, sillä työajan määritteleminen on vaikeaa, Peltonen lisää.
Selvitä tilanteesi ja toimi nyt
Henki-Fennian myyntipäällikkö Tom Vidqvist kertoo tietoisuuden parantuneen ja asenteiden pakollista eläkevakuutusta kohti muuttuneen. Nyrkkisäännöksi hän ehdottaa tulotason määrittelemistä vähintään työntekijöiden palkkojen tasolle.
Jos olet yli 50 ja paniikki iski, ehtii mainiosti vielä ottaa eläkevakuutuksen. Toiminimellä toimiva saa vähentää henkilökohtaisen eläkevakuutuksensa omassa verotuksessaan. Yksi vaihtoehto on ps-tili, eli sidottu pitkäaikaissäästötili. Siinä säästövaiheessa on oikeutettu verovähennykseen, mutta varoja voi nostaa vasta eläkkeellä.
- Selvitetään nykytilanne ensin. Tarkastele työhistoriaasi ja selvitä eläketurvasi. Tilitoimistot muistuttavat yrittäjiä siitä melko kiitettävästi. Mikä mahtaa olla yrityksen myyntiarvo kun eläkeaika alkaa häämöttää? Millaista elintasoa tavoittelet eläkkeellä?
Vidqvist suosittelee ryhmäeläkevakuutusta, jossa voidaan vakuuttaa niin yrittäjä(t) kuin työntekijät kunhan vakuutettavia on vähintään kaksi. Eläkeikään voi vaikuttaa, ja vakuutus on vähennyskelpoinen kulu.
Kotimaisia ja ulkomaisia henkivakuutusyhtiöitä vertailtaessa kulurakenteista löytyy huomattavia eroja. Pitkällä aikavälillä kustannuksilla on merkitystä.
Turvaa yhä pidemmälle vanhuuteen
Tapiolan paikallisjohtajan Matti Markkulan mukaan henkivakuutusten kysyntä on kasvanut jyrkästi mutta ps-tilit ovat aiheuttaneet hämmennystä. Markkula haluaa herätellä korottamaan eläkkeen tasoa loppuiäksi.
- Kymmenen vuotta voi käydä lyhyeksi lisäeläkettä nautittaessa. Elämme yhä kauemmin, ja saatamme tarvita lisähoivaa.
Markkula painottaa vakuutusten 28 prosentin veroedun olevan merkittävä porkkana. Hän muistuttaa myös, ettei kaikilla ole mahdollisuutta ostella sijoitusasuntoja ja pyöritellä osakesalkkua. Hän ehdottaa takuutuottoista eläkevakuutusta yksinkertaisimpana vaihtoehtona lisäturvaksi. Siinä rahastojen vaihtotuska jää pois.
- PS-tilin kautta voi sijoittaa osakerahastoihin. Satanen kuukaudessa on kelpo summa pidemmällä aikavälillä.
![]() |
Henki-Fennian myyntipäällikkö Tom Vidqvist kehottaa tarkastelemaan työhistoriaa ja selvittämään oman eläketurvan. Sen jälkeen on helpompi päättää lisätoimenpiteistä. |
anna-silja.suutarinen@y-lehti.fi