Vain pienen ryhmän näkemys pääsee nyt esiin, huolehtii puheenjohtaja

Uusia yhdistysaktiiveja haussa Ruskolla

Ruskon ja Vahdon Yrittäjien uusi puheenjohtaja Martti Hintukainen on niin vanha hallituskonkari, ettei edes muista, kuinka monta vuotta on yhdistyksen hallitukseen kuulunut.

- Yhdistys täyttää ensi vuonna 30 vuotta ja minä liityin siihen heti toisena vuonna. Puheenjohtajana en ennen ole ollut, mutta hallituksessa muuten kyllä jo aika kauan.

Ruskolla taiteillaan saman ongelman kanssa kuin yhdistyksissä yleisesti muutenkin: väkeä on vaikea saada toimintaan mukaan ja varsinkin nuorista on pulaa.

- Meillä on jäseniä kohtaan kuitenkin velvoitteita ja toiminta pitäisi saada niin mielekkääksi, että se houkuttelisi. Olisi helpompi toimiakin, jos olisi isompi ryhmä tukena. Nyt esiin tulee vain pienen ryhmän näkemys, Hintukainen pohtii.

Ne muutamat aktiiviset ovat sitten monessa mukana. Hintukainenkin kuuluu lähes kymmeneen eri yhdistykseen. Harrastuksia löytyy aina soudusta vapaapalokuntaan ja haitarinsoittoon. Eniten aikaa syö Turun Latu –yhdistys, jonka aktiivijäsen Hintukainen on.

Myös ruskolaisyrittäjien yhteisriennoille löytyy aikaa.

- Meillä on porukka, joka tekee säännöllisesti joka viikonloppuna kävelyretkiä ympäri pitäjää. Se on kivaa virkistysliikuntaa: mukana on kahvit ja makkarat, eikä siellä pidetä sellaista kiirettä, etteikö siinä ehtisi sienetkin poimia.

Yhdistyksen toimintaan koskien puheenjohtajalla ei ole heti alkuun isompia suunnitelmia. Yhteistyö kunnan kanssa sujuu entiseen tapaan ja päätöksiin pystytään vaikuttamaan myös politiikan kautta.

Oman lähialueensa yrittäjiä hän aikoo kuitenkin härnätä.

- Tässä Aholan-Ojannon yritysalueella toimii vähintään 30-50 yritystä, jos vuokralaisetkin otetaan lukuun. Ajateltiin järjestää jonkin yhteisillan näille yrityksille, että tietäisi vähän mitä toimintaa täällä oikein on, Martti Hintukainen lupaa.

–ap

Julkaistu 10/2010        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa