Kärcher Center Kymppipalvelu palvelee uudistetussa myymälässä

Turun Kymppipalvelu Oy sertifioitiin uuden kansainvälisen mallin mukaiseksi Kärcher Centeriksi 23. elokuuta. Yritys on Turun talousalueen ainut sertifioitu Kärcher Center.

- Se tarkoittaa sitä, että meiltä löytyy nyt kaikki Kärcherin tuotteet ja palvelut. Käytännössä myös liikkeen ulkoasu on muuttunut yhtenäiseksi Kärcher Center linjan kanssa, kertoo yrittäjä Simo Vaihinen.

Vaihisella on takanaan pitkä ura yrittäjänä. Hän aloitti ensimmäisessä yrityksessään Viherpalvelussa vuonna 1976. Turun Kymppipalvelu Oy:n hän perusti yhdessä veljensä Vesa Vaihisen kanssa vuonna 1992, kun Turkuun haettiin Kärcherin puhdistuslaitteille jälleenmyyjää. Vuonna 1995 Kärcherin rinnalle tuli PPG-automaalit sekä muut automaalaamoiden tarvitsemat tuotteet.

- Pystymme nyt palvelemaan asiakkaita entistä kokonaisvaltaisemmin. Kärcheriltä löytyy kaikki mahdolliset puhdistamiseen liittyvät koneet ja menetelmät sekä kotitalouksille että ammattilaiskäyttöön. Yrityksemme myös vuokraa laitteita asiakkaiden tilapäisiin tarpeisiin, Vaihinen jatkaa.

Kymppipalvelun ensisijaisia asiakkaita ovat yritykset. Automaalipuolella käytännössä kaikki myynti tapahtuu maalaamoille. Kärcherin puolella on suurin osa asiakkaista yrityksiä, mutta Kärcher Centerin myötä myös kuluttaja-asiakkaiden merkitys on tärkeä.

- Palvelun peruslähtökohtana on löytää asiakkaalle juuri oikea ratkaisu hänen tarpeeseensa. Asiakas voikin päätyä ostamaan aivan erilaiseen laitteen kuin hän luuli tarvitsevansa, Vaihinen korostaa ammattitaidon merkitystä myyntityössä.

Turun Kymppipalvelu Oy on osa perheyritystä, johon kuuluvat Turun Autoklinikka Oy, Lounais-Suomen Vahinkoautokeskus ja oma kiinteistöyhtiö.


Turun Kymppipalvelu Oy:n myymälä uudistettiin yhtenäiseksi Kärcher Center linjan kanssa.

-eh

Julkaistu 11/2010        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa