Mitä parempi työkunto, sen paremmin hommat hoituvat

Työkunnolla on väliä

Tiedätkö, miksi menet töihin, ja mitä siellä pitäisi tehdä? Mitä tulee mieleen sanasta työkuntokortti?

Organisaatiovalmentaja Esa Vihervuori kertoo työkuntokortin olevan konkreettinen työkalu työyhteisön toiminnan ja esimiestyön kohdennettuun kehittämiseen. Sen avulla punnitaan niin esimies-, alais- kuin ryhmätaitoja.

Tehottomuus, vastuuttomuus, työpaikkakiusaaminen ja muut rumat sanat nakertavat työpaikan ilmapiiriä. Vihervuori ja yrittäjäkumppani, organisaatiopsykologi Harri Toivola lähtevät liikkeelle analysoimalla toimintatapoja. Joskus voidaan hyödyntää tuoretta ilmapiiritutkimusta.

- Suurin osa tunnistaa analyysistä työpaikkansa kipupisteet ja hyväksyy totuuden. Rankimmat palautteet annetaan kahden kesken rauhassa. Korjaavan palautteen antaminen kirpaisee, mutta puhutaan asioista, ei persoonista, Vihervuori selvittää.

Ihmissuhdeosaamista/h>

Uuden alun siemen itää, kun hyväksytään ristiriita ja osataan käsitellä sitä. Kun työyhteisö oppii keskustelemaan, kerrannaisvaikutukset voivat olla positiivisesti valtavat. Prosessi muun muassa vähentää poissaoloja, parantaa yhteistyötaitoja ja voipa joku päättää vaihtaa työpaikkaakin. Ihmiset tekevät ratkaisuja.

- Työkuntokortista on hyötyä niille, jotka haluavat kehittyä. Eikä työkaverin aina tarvitse olla kiva, kun tietää oikeudet ja velvollisuudet. Voi vähän potkia kaveria persuuksille, Vihervuori toteaa ja jatkaa prosessin vastuuttavan työyhteisön ottamaan vastuuta tulevaisuudesta.

Lainalaisuudet ihmisten välisessä yhteistyössä ovat aina samat, se on pitkälti ihmissuhdeosaamista. Apua tarvitsevat niin mikroyritykset kuin isot organisaatiot. Tähän tarpeeseen Vihervuori ja Toivola perustivat Kehitysyhtiö Fokuksen, ja valjastavat siihen koko käyttäytymistieteellisen osaamisensa ja elämänkokemuksensa.

- Jos ihmisiä ei arvosteta työpaikalla, heitä kohdellaan suorittajina, ei kumppaneina, ihmiset eivät halua olla töissä. Tällä seikalla on suuret yhteiskunnalliset vaikutukset.



- Me emme muuta mitään vaan annamme ärsykkeitä, organisaatiovalmentaja Esa Vihervuori määrittelee.

–a-ss

Julkaistu 11/2010        
Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa