Tie kiemurtaa sauvolaispeltojen halki ja päättyy vaalean puutalon pihaan. Tulijaa ovat ensimmäisinä aitauksissaan vastassa talon hevoset ja vuohet. Sitten isäntä ja emäntäkin jo ehtivät ovelle ja kutsuvat sisälle isoon ja kodikkaaseen tupakeittiöön. Iltapäivän hetki on rauhallinen ja vain pitkä ruokapöytä kertoo siitä, että talossa asuu suuri perhe.

Martti Aholla ja Tuula Elo-Aholla on kuusi yhteistä lasta. Lisäksi heidän kodissaan asuu viisi 27–36 –vuotiasta kehitysvammaista miestä. Kaikki ovat olleet perheenjäseniä useita vuosia, jotkut alakouluikäisistä asti.

Martti ja Tuula tapasivat Helsingissä kehitysvammaisia hoitavassa Ristola-yhteisössä. Sieltä heidän tiensä johti Sauvoon, josta löytyi sopiva paikka omalle perhekodille.

Koivikko-Yhteisön perustamisessa lähes kaksikymmentä vuotta sitten oli mukana myös idealismia, Martti myöntää.

– Kehitysvammaisilla ei ollut eikä vieläkään ole paikkoja, joissa he voivat tulla sellaisiksi ihmisiksi kuin oikeasti ovat, ilman turruttavaa lääkitystä. Halusin nähdä, mitä lääketokkuran takaa löytyy. Se on idealismia, mutta mielestäni sitä saa olla.

Koivikko-Yhteisön asukkaat eivät syö muita kuin mahdollisia epilepsialääkkeitä. Uuden asukkaan sopeutuminen kodin rytmiin on aina haastavaa, Ahot kertovat.

– Tarvitaan säännöllistä rytmiä, rauhaa, tuttuja ihmisiä ja kärsivällisyyttä. Kyllä välillä on ollut vaikeaa, mutta nyt menee hyvin.

Vanhemmat osallistuvat

Yhteisön asukkaista kolme asuu erillisessä rakennuksessa keskenään. He hoitavat itse siivoukset ja iltapalat ja käyvät päärakennuksessa vain aamiaisella ja päivällisellä. Kaksi muuta asuvat perheen kanssa yhdessä. Kaikki osallistuvat voimiensa ja kykyjensä mukaan päivän töihin. Hevosten ja vuohien hoito on pitkälti ”poikien” vastuulla. Ulkorakennuksessa olevassa työpajassa on välineitä kaikenlaiseen askarteluun puutöistä kankaankudontaan.

Asukkaiden vanhemmat ovat tiiviisti mukana aikuisten lastensa elämässä.

– Kaikki asukkaamme käyvät säännöllisesti kotilomilla ja vanhemmat ovat muun muassa rakentaneet työpajamme talkoilla. Vanhempien läsnäolo kehitysvammaisten elämässä ei yleensä ole itsestään selvää. Se on valitettavaa, sillä kehitysvammaisella, jolla ei ole vanhempia tukenaan, on kovin vähän vaikutusvaltaa omiin asioihinsa.

Koivikko-Yhteisössä ei tällä hetkellä ole ulkopuolisia työntekijöitä. Martti ja Tuula ovat töissä ympärivuorokautisesti, mutta he itse eivät koe elämäänsä työksi.

– Tämä on meidän elämää, olemme itse valinneet. Työntekijöiden palkkaaminen edellyttäisi asukasmäärän lisäämistä. Meillä on täällä kahdeksan paikkaa, mutta ainakaan nyt emme ole ottamassa uusia asukkaita. Tulemme toimeen, kun teemme kaiken mahdollisen itse, Ahot kertovat.

Asukkaiden kotikunnat ostavat hoitopaikat. Teoriassa se tarkoittaa sitä, että asukas voidaan koska tahansa siirtää muualle, edullisempaa hoitoa tarjoavaan paikkaan.

– Onneksi näin ei ole vielä tapahtunut ja toivottavasti ei tapahdukaan.

Tämä on meidän tavallista elämäämme, ei sitä ajatella työnä, Martti Aho ja Tuula Elo-Aho toteavat.

pirkko.varjo@y-lehti.fi