Neljä 1940-luvun lopulla syntynyttä yrittäjää muistelee lapsuuttaan. Kylvettiinkö yrittäjyyden siemen jo kotona? Ainakaan lapsia ei passattu eikä päästetty helpolla. Rahaa ei paljon ollut, mutta lapsuus siintää jokaisen mielessä onnellisena, elämyksiä täynnä olleena aikana. Selkäänkin saattoi joku saada, aiheesta, hän nyt sanoo.

Liikkuva ja ihana lapsuus

Turkulaisen aromaterapiakouluttajan Ulla-Maija Gracen lapsuus oli yhtä muuttamista. Jämsässä syntynyt tyttö ehti käydä ensimmäistä luokkaa koulussa kolmella eri paikkakunnalla, vasta sitten perhe asettui Turkuun. Isän työ oli sellaista, autoilijan oli mentävä autoilemaan sinne, missä oli kysyntää.

Jonnekin isä ehti rakentaa talon. Se oli suuri ja kaunis ja Ulla-Maija ihaili sitä, miten isä osasi. Samaan aikaan äiti kutoi ryijyä ja sekin ihastutti lasta. Ihminen osaa ihan mitä vain, jos opettelee. Oppiminen tuntuikin sitten myöhemmin hauskalta ja helpoltakin. Se oli hyvä, sillä isä oli vaativa ja halusi hyviä todistuksia.

Äiti oli poikkeusihminen. Hän harrasti luonnonkasveja ja yrttejä ja laittoi välillä niistä perheelleen ruokaa. Hän harrasti joogaa ja ymmärsi elämää syvemmin kuin muut. Lapsiaan, kaikkia kuutta, hän jaksoi aina kehua ja rakastaa.

Isoäiti oli kuppari, lapsenpäästäjä ja ruumiinpesijä. Isoisästä puhuttiin tietäjänä, mutta häntä Ulla-Maija ei ehtinyt koskaan tavata.

Viikkorahaa sai kymmenen penniä. Ulla-Maija oli korkeintaan kahdentoista, kun hän sai ensimmäisen kesätyöpaikkansa Satavan kaupasta. Sen jälkeen hän oli aina kesäisin töissä.

Kotona Ulla-Maija sai hoitaa nuorempia sisaruksiaan ja tehdä kotitöitä. Niitä tekivät muutkin, ei siitä tehty mitään numeroa saati, että olisi palkkaa maksettu. Vapaa-aikoinaan hän tanhusi ja voimisteli. Harrastuspaikkaan oli kolme ja puoli kilometriä, se käveltiin.

- Vanhemmat näyttivät omalla esimerkillään, miten vastuuta kannetaan. Ja äiti sanoi, että itsepä olet vastuussa, mitä tahansa teetkin.

Laiskottelua ei hyväksytty

Valokuvaaja Jukka Liukkaan isä oli yrittäjä. Isän työn vuoksi lietolaisperhe asui välillä Kuopiossakin. Yhdeksänvuotias Jukka halusi harrastaa mäkihyppyä, eikä vanhemmilla ollut mitään sitä vastaan. Puijo on tuossa suunnassa, he sanoivat. Sinne oli 14 kilometriä matkaa. Viisi vuotta Jukka hiihti talvisin tuon matkan mäkisuksilla kerran viikossa. 80 metrin mäestä hänen pisin hyppynsä kantoi 74 metriä.

Oli perheessä autokin. Kuplavolkkarilla tehtiin joskus hauskoja lomamatkoja aina Lappiin saakka. Autoon pakattiin vanhempien lisäksi viisi lasta, matkatavarat sidottiin katolle. Takapenkillä ja hattuhyllyllä ei aina sopu säilynyt. Silloin isä pysäytti auton ja kysyi, halusiko joku kenties mieluummin kävellä.

Kotona oli tehtävä töitä, laiskottelua ei hyväksytty. Kotityöt jaettiin kahden pojan ja kolmen tytön kesken aika tasapuolisesti. Työt tarkastettiin ja tarvittaessa tehtiin uudestaan. Huonoa työtä ei suvaittu. Harrastuksetkin hyväksyttiin kunnon tekemiseksi. 13-vuotiaana Jukka pyysi Kuopion Yhteislyseon rehtorilta luvan ryhtyä koulukuvaajaksi. Vähän myöhemmin hän kuvasi jo Turussa, useassa eri koulussa ja kehitti tuhansittain kuvia kotinsa kylpyhuoneessa.

Kaikenlaista bisnestä tehtiin. Vanhempien kanssa saattoi sopia ylimääräisistä töistä pieniä palkkioita. Paperinkeräys oli tuottoisaa, kun sitä teki tarpeeksi. Tortinmäestä löytyi keväisin kyykäärmeitä, joita pyydystettiin viinapulloihin ja myytiin yliopistolle. Yhdestä kyystä sai markan.

Vanhemmat kannustivat lapsiaan lähtemään maailmalle. Jukkakin lähti 17-vuotiaana Englantiin ja sieltä Sveitsiin, viipyi reissulla vuoden. Sitten isän pyynnöstä hän palasi Suomeen ja kävi koulunsa loppuun.

- Tärkein vanhempien opetus on ollut se, että mikä tehdään, se tehdään kunnolla.

Kotona kannustettiin aina

1950-luvun taitteen Luonnonmaa on maaseutua kaukana kaikesta. Tuleva kahvilayrittäjä Lilja Ahtiainen kiskoo juurikasta ylös maasta. Juurikas on tiukassa ja melkein yhtä iso kuin tyttö itse. Niin kauan Lilja kiskoo, että saa sen, mitä tahtoo. Sellainen hän on, sanoo äiti. Muuten kyllä kaikkien lemmikki ja ainoa lapsi siihen asti, kunnes täyttää kymmenen.

Isä on kirvesmies ja rakentaa omaan laskuun, äiti on kotona. Kun sisko ja veli syntyvät, Lilja hoitaa heitä ja kuvittelee, että vauvat ovat hänen omiaan. On hauska tehdä aikuisten töitä. Kun muu perhe lähtee jonnekin, Lilja siivoaa koko talon ja järjestää huonekalut uudella tavalla. Äiti ei aina ole tyytyväinen uuteen järjestykseen, vaikka kannustaa muuten. Koskaan Liljalle ei sanota, ettet sinä osaa tai pysty.

Kotoa saa kaiken minkä tarvitsee, mutta mitään ei tuhlata. Ylimääräistä rahaa voi saada tekemällä pieniä töitä. Mutta kaikesta ei makseta, kotityöt ovat itsestään selviä. Rahansa Lilja laittaa mielellään säästöön.

Mummo on uskovainen ja kertoo, että Jumala näkee synnit ja kirjoittaa ne muistiin. Tee toisille vain sitä, mitä tahdot itsellesi tehtävän, mummo sanoo. Äiti on samoilla linjoilla. Lilja noudattaa neuvoa ja huomaa sen oikeaksi.

Luonnonmaalle tulee kesäisin kaupunkien herrasväkeä kesäasukkaiksi. Kaikki seurustelevat tasa-arvoisesti keskenään. Lilja ymmärtää, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

Oppikoulussa englanti tuottaa vähän ongelmia. Opettaja antaa ehdot, mikä Liljan mielestä on väärin. Hän ei mene ehtolaiskuulusteluun, hän lähtee Maarianhaminaan. Sieltä tyttö palaa syksyllä ja menee Raision ammattikoulun rehtorin luo. Pääseekö tänne opiskelemaan, Lilja kysyy. Mielellään talouspuolta, mutta jos sitä ei ole, mikä tahansa käy. Hänestä tulee suurtalousemäntä. Jo alle kaksikymppisenä hän laittaa tilauksesta ensimmäiset häät vaikka ei omista edes ajokorttia.

- Kodin perintönä sain rehellisyyden, työn kunnioittamisen ja hyvien käytöstapojen arvostamisen. Ihminen pystyy oppimaan lähes mitä tahansa, jos tosissaan haluaa.

Maatalous vaati tekemään työt ajallaan

Koneurakoitsija Esko Knuutila syntyi seitsenlapsisen maanviljelijäperheen keskimmäisenä vuonna 1948. Kotina oli vanha maatalo Karinaisten kirkonkylässä, toimeentulo saatiin karjasta ja kolmenkymmenen peltohehtaarin tuotosta.

Eskon isä oli rauhallinen ja tasapuolinen mies, äidistä löytyi tarvittaessa enemmän temperamenttia. Vanhemmat korostivat hyvien ystävyys- ja naapurisuhteiden merkitystä, kaikkien kanssa piti tulla toimeen. Isän ja äidin aika kului työssä, lapset huolehtivat itsestään ja toisistaan. Jos illalla ei muistanut laittaa märkiä lapasiaan kuivumaan, ei aamulla ollut, mitä pistää käteen. Koulumatkaa oli kolmisen kilometriä. Lapsilla oli kuitenkin varmuus siitä, että vanhemmat ovat lähellä. Kotona oli hyvä ja turvallinen olo, eikä sinne jätetty koskaan ketään yksin.

Kotoa ei juuri saanut rahaa. Pientä viikkorahaa maksettiin, mutta jos halusi lisää, sitä piti hankkia itse. Eskollakin oli oma juurikaspalsta, jonka tuoton hän sai pitää, jos hoiti palstansa hyvin. Kodin töihin piti osallistua, jo puiden pilkkominen talven tarpeisiin oli valtava työ.

Yksi veljeksistä jäi traktorin alle ja sai sairaalassa polion. Hänen kuntouttamisensa oli koko perheen projekti.

Seitsemästä lapsesta neljä ryhtyi aikuisena yrittäjäksi.

Kasvatuksen kulmakivet?

- Omatoimisuus, vastuu toisista. Ja ystävien merkitys, ystäviä on myöhäistä hankkia sitten, kun heitä kipeimmin tarvitsee.

Toisten hoitaminen tuntui Ulla-Maija Gracesta hyv?lt? jo lapsena. Aikuisena siit? tuli h?nelle ammatti.

Jukka Liukkaan kotona ty?moraali oli korkealla: jos poika ei ollut tehnyt annettua teht?v?? kunnolla, se oli teht?v? uudestaan.

Lilja Ahtiainen oli lapsena omatoiminen ja sinnik?s.

Mink? taakseen j?tt??, sen edest??n l?yt??, Esko Knuutila oppi lapsena.