Reuna-alueiden näkökulma esille

Kiikalan – Suomusjärven – Kiskon Yrittäjien syyskokous pidettiin Kasnäsissa. Seuraavan vuoden toimintaa suunnitellessa on haluttu pitää kiinni vapaamuotoisesta yhdessäolosta. Kunnallisvaikuttaminen on toinen tärkeä aihe.

- Haluamme tuoda aktiivisesti esille reuna-alueiden näkökulmaa. Aluetoimikunnat ovat neuvoa antavia elimiä, ja pyrimme vaikuttamaan yhteistyöllä näiden kanssa, puheenjohtaja Eija Koivisto kertoo.

Keväinen telemarkkinointikampanja onnistui kompensoimaan luonnollista jäsenpoistumaa, ja tällä hetkellä yhdistykseen kuuluu liki 140 jäsentä.

Yhdistyksen jäseniä on myös hoivattu Pienetkin Pinnalle- hankkeen kautta ulkoilutapahtumassa, jossa patikoitiin ja lopuksi saunottiin. Mukana oli myös tutkija Susanna Visuri Työterveyslaitoksesta.

- Hyvinvointi ja jaksaminen on pienyrittäjän elinehto, Koivisto tiivistää.

–a-ss.

Julkaistu 12/2010        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa