Bioetanolitehdas sopii Uuteenkaupunkiin

Kymmenen vuoden päästä kymmenen prosenttia bensiinin ja dieselin energiasta tulee biopohjaisista polttoaineista. Tämä Suomen virallinen tavoite edellyttää melkoista bioetanolin tuotantoa joka pitäisi hoitaa siten, ettei se aiheuttaisi ympäristökuormitusta, joka tekisi tyhjäksi muuten hyvän hankkeen.

– Kilpailukykyisen etanolituotannon edellytyksenä on muun muassa toimiva logistiikka. Uusikaupunki sopii hyvin bioetanolitehtaan sijoituspaikaksi, sillä suurin osa tarvittavasta ohrasta ja vehnästä saadaan lähialueilta, yliopettaja Kari Jalkanen Turun ammattikorkeakoulusta sanoi Valonian järjestämässä logistiikkatapahtumassa Liedossa. Ammattikorkeassa on tutkittu suomalaisen bioetanolituotannon vaikutuksia ja verrattu niitä Brasiliassa tuotettuun bioetanoliin.

66 000 tonnia etanolia vuodessa tuottava tehdas tarvitsee raaka-aineekseen 245 000 tonnia viljaa. Sivutuotteena syntyy noin 100 000 tonnia märkärehua, ”rankkia”.

– Siat rakastavat sitä ja Uudenkaupungin ympäristössä on myös suuria sikaloita. Märkärehun taloudellisin kuljetusetäisyys on sata kilometriä, Jalkanen sanoi.

Uudestakaupungista lähtisi kaikkiaan 300 000 tonnin tavaravirta, jota voitaisiin hyödyntää tuomalla paluukuormissa viljaa.

–pv.

Julkaistu 12/2010        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa