Boost pukkaa tehoa opiskelijayrittämiseen

Kaikkien Turun korkeakoulujen poikkitieteellinen kasvuyrittäjyysyhdistys Boost aloitti syksyllä 2009 määrätietoisen yrittäjyyskasvatuksen opiskelijoiden keskuudessa. Kupittelun siivittämien satunnaisten illanistujaisten sijaan se luottaa kelpo toimintaan.

Puheenjohtaja Toni Perämäki kertoo toiminnan vakiintuneen ja uutta toimintasuunnitelmaa rakennettavan. Sen runko on erilaiset tapahtumat.

Kuukausittain eri yrittäjävieraat käyvät kertomassa kokemuksistaan ja vinkkaamassa käytännön työkaluista opiskelijoille. Yritysideakilpailu pakottaa osallistujat tiivistämään oivalluksensa neljään minuuttiin ja neljään kuvaan.

- Se on hyvä keino hioa ydin ja kiteyttää se toisille, Perämäki sanoo.

Aihioita hiotaan yhdessä eteenpäin. Juuri nyt rakennetaan myös mentoriverkostoa.

Opiskelijat nostavat sosiaalisen median suurimmaksi kommunikointi- ja tiedonvälityskanavaksi. Sitä kautta leviää tehokkaasti tieto myös Boostin tilaisuuksista.

- Olen itse saanut oppia ja kontakteja enemmän kuin olisin voinut kuvitella!

Kuriositeettina kerrottakoon, että Boostin hallituksen kahdeksasta jäsenestä viidellä on yritys.

–a-ss.

Julkaistu 12/2010        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa