Åbo Akademi alkaa kouluttaa taiteellisia konsultteja yritysten avuksi

Åbo Akademin aikuiskoulutuspuolella on valmisteilla koulutus, jonka tarkoituksena on tuoda taiteilijat yrityksiin. Suunnitteilla on kurssi, joka kouluttaa taiteellisia konsultteja yritysten avuksi.

- Luovimmat ihmiset ovat taiteilijoita. Ajatuksena on yhdistää taide ja business ja taiteen keinoin auttaa yrityksiä kehittymään ja kasvamaan, sanoo projektikoordinaattori Mona Nylund Åbo Akademista.

- Yritykset voisivat käyttää konsultteja esimerkiksi tuotekehityksessä tai tiimityöskentelyn, johtamisen tai työhyvinvoinnin kehittämisessä. Taiteilijalla voi myös olla tarjota yritykselle vähän erilaista näkökulmaa kuin esimerkiksi mainostoimistolla, Nylund jatkaa.

Kurssin on tarkoitus toisaalta opettaa taiteilijoille erilaisia menetelmiä, joilla he voivat hyödyntää omaa osaamistaan yrityksessä, mutta myös valmistella taiteilijoita erilaisiin konflikti- ja ongelmatilanteisiin, joita yrityksessä voi tulla eteen.

Nylundin mukaan kiinnostusta löytyy sekä yritysten että taiteilijoiden keskuudesta.

- Kysyntä ei ole vielä suurta, mutta kiinnostusta selkeästi löytyy. Uskon kuitenkin, että kysyntä kasvaa sitä mukaa kun yritykset saavat kokemuksia taiteellisten konsulttien käytöstä ja kertovat niistä muille, Nylund sanoo.

- Myös kiinnostuneita taiteilijoita on jo jonkun verran. Heidän joukossaan on esimerkiksi kuvataiteilijoita, valokuvaajia, muusikoita ja teatterialan ihmisiä, hän jatkaa.

Nyt hankkeelle ollaan etsimässä rahoitusta. Koulutus on tarkoitus saada käyntiin lähitulevaisuudessa, mahdollisesti jo ensi syksynä.


- Yritykset voisivat käyttää konsultteja esimerkiksi tuotekehityksessä tai tiimityöskentelyn, johtamisen tai työhyvinvoinnin kehittämisessä, sanoo projektikoordinaattori Mona Nylund Åbo Akademista.

-eh

Julkaistu 0102/2011        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa