Palvelujen kehittäminen sytytti Tekesin asiakasyritykset

Puolet teemahaun esityksistä palvelujen kehittämisprojekteja

Tekesin keväällä avaama teemahaku pienten ja keskisuurien yritysten tutkimus- ja kehitysprojektien rahoitukseen tuotti ensimmäisellä hakukierroksella 52 hakemusta. Palvelut olivat ylivoimaisesti suosituin teema.

”Teemahaulla halusimme vauhdittaa pk-yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaa ja auttaa yrityksiä muuttamaan ideat liiketoiminnaksi. Olemme huolissamme siitä, että pk-yritykset erityisesti kasvukeskusten ulkopuolella eivät panosta riittävästi tutkimus- ja kehitystoimintaan”, johtaja Jari Romanainen Tekesistä sanoo.

”Ensimmäinen teemahaku tuotti vähemmän hakemuksia kuin olimme toivoneet, joten aktivointia ja uusia hakuja tarvitaan lisää. Lupaavaa on kuitenkin yritysten mielenkiinnon herääminen palvelujen kehittämiseen. Puolet teemahaun projektiesityksistä koskee palvelujen kehittämistä ja tuotteistamista,” Romanainen kertoo.

”Palveluhakemusten suuri määrä ilahdutti. Aiheella näyttää olevan kysyntää, mikä on hyvä asia niin valmisteilla olevan innovatiivisten palvelujen Serve-ohjelman kuin Tekesin strategian painopisteiden kannalta”, palveluliiketoiminnan kehittämisestä vastaava johtava teknologia-asiantuntija Tiina Tanninen-Ahonen sanoo. Serve on hyvä esimerkki uusista teknologiaohjelmista, joissa innovaatioiden ja liiketoiminnan kehittämistä lähestytään laajemmin kuin teknologianäkökulmasta.

Tekes kannustaa yrityksiä kehittämään ideoista liiketoimintaa

Tekesin rahoituksesta yli puolet suuntautuu pk-yrityksille ja yli 70 prosenttia alle 500 henkilöä työllistäville yrityksille. Lukumäärästä laskettuna neljä projektia viidestä on pk-yritysten projekteja.

Tammi-kesäkuussa 2005 Tekesiltä haettiin kaikkiaan 506 miljoonan euron rahoitusta 1707 tutkimus- ja kehitysprojektiin. Haettu rahoitus on runsaat 10 prosenttia suurempi kuin alkuvuonna 2004. Tammi-kesäkuussa Tekes päätti rahoittaa 1272 tutkimus- ja kehitysprojektia yhteensä 285 miljoonalla eurolla. Tekesin asiakkaina oli ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 727 yritystä, joista runsaat 300 oli Tekesille uusia asiakkaita.


Julkaistu 09/2005        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa