Veri veti yrittäjäksi

Raision Bauhausissa on jo parin vuoden toiminut Kotipizza ja kahvila. Nyt sillä on kuitenkin uusi yrittäjä, Jonna Pyörre, joka aloitti yrittäjänä viime marraskuussa.

- Oma yritys on ollut aina haaveena. Olen yrittäjäperheen tytär ja toisen yrittäjän puoliso, joten kyllä se täytyy sukuvika olla, hän hymyilee.

Pyörre on toiminut tähän asti muun muassa kaupan alalla esimiehenä ja on kokemusta kertynyt myös keittiö- ja ravintolatyöstäkin. Franchisingyrittäjäksi hän ei kuitenkaan lähtenyt sillä mielellä, että se olisi jotenkin helpompaa yrittämistä.

- Tiesin kyllä mitä se tuo: pitkiä päiviä. Joidenkin mielestä franchisingyrittäjän ei tarvitse tehdä juuri mitään, mutta sellaiset puheet minua lähinnä naurattavat. Yrittäjyydessä on aina omat juttunsa, vaikka minulla onkin se etu, että tiesin siitä entuudestaan jo paljon.

Kotipizzan koulutuksissa Jonna Pyörre tietenkin edelleen käy.

- Meillä on useita mahdollisuuksia kehittää itseään ja opiskella, on mahdollistaa suorittaa muun muassa myynnin ammattitutkinto, yrittäjän ammattitutkinto ja BDA-johtamiskoulutus. Kyllä sieltä hyvää tukea yrittäjyydelle saa. Ja valtakunnalliset mainoskampanjat ovat hyviä, vaikka teen myös itse jakelua tänne lähiseudulle.

Sijainti Bauhausin yhteydessä tuo toisaalta asiakkaita, mutta myös sitoo Pyörrettä aukioloaikojen suhteen.

- Avaamme jo kahdeksalta, palvellen näin kahvilan asiakkaita. Pizzaa saa klo 10.30 alkaen. Auki ollaan yhdeksään illalla kuten Bauhauskin.

Vaikka Jonna Pyörre työllistääkin yhden vakituisen työntekijän lisäksi kolmea osa-aikaista, venyy hänen oma ”aamuvuoronsa” yleensä lähes kellon ympäri.


Jonna Pyörteen Kotipizza on samalla myös kahvila.

–ap

Julkaistu 04/2011        
Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa