Ravintola Kivitaskun ravintolalle uusi yrittäjä

Uusi Tähti syttyi Kaarinan ravintolamaailmaan

Ravintola Kivitasku Kaarinan keskustassa siirtyy Tuorlan Majatalo Oy:n hoitoon 4.4.2011 alkaen. Yhtiön toiminta jatkuu entiseen tapaan myös Tuorlan Majatalossa.

Ravintola Kivitaskua on aiemmin pyörittänyt hotellikiinteistön omistava Set-Point Oy, jonka päätoimipaikka on Porvoossa. Yrityksen Avainhotellit-ketjuun kuuluu 7 hotellia ja jatkossa Set-Point haluaa keskittyä Kaarinassakin ydinosaamiseensa eli hotelliliiketoimintaan.

-Uuden Tähti-ravintolan avaus ei aiheuta katkosta toimintaan, sillä tässä vaiheessa tehdään vain pientä pintaremonttia, kertoo yrittäjä Marja Vaiste.

Vuokrasopimukseen kuuluvat myös kiinteistössä olevat kolme neuvottelutilaa. Enimmillään kokousta mahtuu pitämään noin 50 henkeä ja saman katon alta löytyvät tarvittaessa myös majoitustilat kokousväelle.

-Lähdemme liikkeelle lounas- ja tilausravintolana. Lounas on tarjolla entiseen tapaan arkisin klo 10.45 alkaen ja se on tarjolla klo 15 asti. Sopimuksesta ruokatarjoilua järjestetään myös muina aikoina, mainitsee Vaiste.

Uuden ravintolan nimi haluaa tuoda esiin Kaarinan erityisyyttä avaruustutkimuksen keskuksena. Yhteistyö Tuorlan planetaarion kanssa jatkuu edelleen.

Keittiön toiminnasta tulee vastaamaan keittiömestari Timo Anto, joka haluaa kehittää ruokalistaa myös liikelounastajille sopivaksi. Kehitysajatukset liittyvät myös ravintolatilan monipuoliseen käyttöön esimerkiksi erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana. Joulujazz ja retrodiskot ovat tulevan syksyn ohjelmassa.

Lisätietoja: yrittäjä, tj Marja Vaiste, p. 0400 741 843




Julkaistu 04/2011        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa