Uusi jäsen

Hyvässä mainoksessa on kiinnostava tarina

Kaksi vuotta vanha turkulainen tuotantoyhtiö Dirtstudios on jo tehnyt töitä nimekkäille asiakkaille. Mainosfilmejä ovat tilanneet muiden muassa Turun Kaupunginteatteri, Åbo Svenska Teater ja Ympäristöministeriö. Tuottajana on osuuskunta, jonka muodostavat Kasimir Högnäs, Kari Ahotupa ja Kalle Ahotupa.

Osuuskunta perustettiin pitkien ja lyhyiden elokuvien, mainosten, yritysesittelyiden ja muun av-tuotannon tuottajaksi. Osuuskunnan perustajajäsenten lisäksi yhteistyöverkostoon kuuluu useita elokuva-alan ammattilaisia.

– Asiakkaalla ei tarvitse olla edes selkeää ideaa siitä, millaista lopputulosta tavoitellaan. Me hoidamme kaiken käsikirjoituksesta asti, Kasimir Högnäs vakuuttaa. Tilaustöiden lisäksi yrityksellä on omia elokuvatuotantoja.

Sosiaalinen media, erityisesti Facebook, on noussut vahvaksi mainoskanavaksi television rinnalle. Ihmiset jakavat toisilleen vinkkejä hyvistä mainosvideoista ja kommentoivat niitä.

– Kaikissa yrityksissä ei vielä ole herätty tähän. Yritysvideon ei tarvitse olla tylsä, se voi myös olla tarina, jota halutaan katsoa.

Tulevaisuudessa osuuskunta tultaneen muuttamaan osakeyhtiöksi.

– Nuorille ja rahattomille osuuskunta oli helpoin tapa päästä alkuun.

Tuottaja-esikuvakseen Kasimir mainitsee Jerry Bruckheimerin, joka löytyy esimerkiksi sellaisten suurmenestysten takaa kuin CSI: Miami ja Amazing Race.

Yrittäjäjärjestön jäsenyydeltä osuuskuntalaiset odottavat verkostoitumista.


Työtunteja ei lasketa. Kasimir Högnäs ja leikkaaja Mitri Voutila ovat olleet aamuyöstä asti koneen ääressä viimeistelemässä ensi-iltaan tulevaa musiikkivideota.


Julkaistu 05/2011        

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa