Turun yliopiston elokuvantutkimuksen lehtori Veijo Hietala on tuttu näky Turun uudessa pääkirjastossa, johon hän kehottaa matkailijaakin tutustumaan.

- Tämä on arkkitehtonisesti hieno. Tästä on tehty ihan omannäköisensä, ja vanhaa ja uutta on yhdistetty kauniisti. Kirjastosta on tullut oikea kaupunkilaisten oleskelupaikka, eikä pelkkä kirjanlainauspiste. Täällä on aina täyttä, ja kahvilakin löytyy. Sadepäivänäkin tämä on todella miellyttävä ja samalla virikkeellinen ympäristö.

Alun perin savolainen Hietala pitää Turkua muutenkin - ei yhtään vähempää kuin - maailman kauneimpana kesäkaupunkina, jolle upea uusi pääkirjasto keskeisellä paikalla on kuin piste iin päälle.

- Tykkään istuskella täällä eri paikoissa ja katsella miljöötä. Täällä on valoisaa, on isot ikkunat joka suuntaan ja vehreät näkymät. Tämä on upealla paikalla. On hienoa, että kirjasto tehtiin pitkän venkoilun jälkeen juuri tähän. Aurajoen rannasta on tullut oikea kulttuuriraitti, jossa pienelle alueelle on keskittynyt hirveän paljon erilaisia kulttuurilaitoksia, Hietala myhäilee.

Tutkijalle kirja on tietysti keskeinen työkalu, mutta kirjat ovat Hietalalle muutenkin tärkeitä, vaikka hänet visuaalisen kulttuurin tutkijana tunnetaankin.

- Olen alun perin kirjallisuustieteilijä ja olen toiminut kymmeniä vuosia myös kirjallisuuskriitikkona. Mutta kirjastoista olen tykännyt jo ihan lapsesta asti. Kirjastot ovat rauhoittavia paikkoja, hän miettii.

Yliopistotyönsä ohella Veijo Hietala on viimeksi julkaissut vuonna 2007 teoksen Media ja suuret tunteet: Johdatusta 2000-luvun uusromantiikkaan. Sama teema askarruttaa häntä edelleen.

- Kyllä tätä tunneprojektia on tarkoitus edelleen jatkaa, sillä meidän aikamme tuottaa koko ajan uusia tunnepitoisia ilmiöitä. Tällä hetkellä tosin valmistelen audiovisuaalisen kulttuurin käsikirjaa, joka on valmis ehkä ensi vuonna. Siitä tulee käsikirja suppeassa muodossa sellaiselle elokuvan harrastajalle, joka haluaa tietää, mitä akateemistyyppinen lähestyminen elokuvaan oikein tarkoittaa.

- Itse innostuin elokuvantutkimuksesta jo lukiolaisena, kun luin Jörn Donnerin kirjan Ingmar Bergmannin elokuvista. Oivalsin silloin, että ahaa, tällaisestakin näkökulmasta elokuvia voidaan tulkita, Veijo Hietala selittää.

Veijo Hietalalle kirjasto on rauhoittava paikka.