Tilitoimistojen rooli muuttuu nopeasti

Taloushallinnon rutiineista neuvontaan

Tilitoimistojen palveluiden kysyntä kasvaa kovaa vauhtia, sillä esimerkiksi oman kirjanpitäjän eläköityessä yrityksissä halutaan yhä enenevässä määrin ulkoistaa taloushallinnon palveluja.

Ulkoistamisprosessissa ovat apuna sähköiset taloushallinnon ohjelmat, joihin tilitoimistot ovat yhä nopeammin siirtymässä. Rutiinien helpottuessa tilitoimiston neuvova rooli puolestaan korostuu, kertoo toimitusjohtaja Tapio Peltomäki Tilikeskus-Yhtiöistä.

- Ajantasaisen taloudellisen informaation tarve on kasvanut yrityksissä. On tarve tietää, missä mennään ja myös tarve ennustaa yrityksen taloudellista tilaa. Siihen tarvitaan sellaisia kumppaneita kuin me ollaan. Voimme myös antaa yrityksille impulsseja ja ratkaisuvaihtoehtoja erilaisissa tilanteissa.

Noin sata taloushallinnon ammattilaista Turussa, Raisiossa ja Kaarinassa työllistävä Tilikeskus-Yhtiöt on yksi Suomen suurimpia tilitoimistoja, ja sen palveluskaalaan kuuluvat kaikki erikoisalat.

Tänä vuonna yritys on vahvistanut osaamistaan muun muassa yritysten arvonmäärityksen, rahoituksen ja verotuksen saralla, kun ekonomi Pekka Manelius liittyi sen asiantuntijoiden joukkoon.

- Meillä on perinteisestikin ollut osaamista yrityskauppojen järjestelemisessä, mutta halusin viedä sen vielä seuraavalle tasolle. Uskon, että sille on lähitulevaisuudessa paljonkin kysyntää, kun sukupolvenvaihdokset yrityksissä tulevat ajankohtaisiksi, Tapio Peltomäki sanoo.

Pieni tilitoimisto joustaa

Myös keskikokoisella kahdeksan naisen tilitoimistolla, naantalilaisella Tilitoimisto Päivi Lähteenmäki Oy:llä, sähköinen taloushallinnon ohjelmisto on ollut käytössä jo vuosien ajan. Yksinomaan sähköiseen järjestelmään siellä ei ole kuitenkaan siirrytty.

- Sähköinen järjestelmä tulee meidän pk-asiakkaillemme ehkä vähän eri vauhdilla. Meidän tehtävämme on joustaa, jos asiakas ei halua vielä siirtyä esimerkiksi sähköiseen laskutukseen. Monille asiakkaille henkilökohtaiset kontaktit ovat tärkeitä – he tykkäävät tulla käymään täällä toimistossa, Päivi Lähteenmäki kertoo.

Myös hän on huomannut neuvontapalveluiden tarpeen kasvavan.

- Asiakas voi miettiä esimerkiksi uuden työntekijän palkkaamista. Me voimme kertoa, mitenkä se vaikuttaa yrityksen talouteen.

- Olen vähän ajatellut tätä tilitoimistoa eräänlaisena osaamiskeskuksena. Nykyaikaisessa tilitoimistossa asiakkaiden asioita hoidetaan monen eri tahon kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat muun muassa verottaja, muut viranomaiset, tilintarkastajat ja pankit. Tiivis yhteistyö ohjelmistotalon kanssa mahdollistaa keskittymisemme omaan osaamisalueeseemme kuten asiakkaan tilanteen pohtimiseen. Ohjelmistotalo hoitaa sähköisten palveluiden teknisen kehittämisen ja ylläpidon. Me osallistumme ohjelmistojen sisällön kehittämiseen käyttäjän asemassa, Päivi Lähteenmäki kertoo.


Tapio Peltomäen johtama yritysrypäs vahvisti osaamispääomaansa entisestään, kun ekonomi Pekka Manelius liittyi sen asiantuntijoiden joukkoon alkuvuodesta.



Monille asiakkaille henkilökohtaiset kontaktit ovat tärkeitä – he tykkäävät tulla käymään täällä toimistossa, Päivi Lähteenmäki kertoo.

anneli.perkio@y-lehti.fi

Julkaistu 09/2011        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa