Metro-tukusta hyödyllisiä jäsenetuja

Ruskolainen Satu Anttila innostui yrittäjyydestä jo ammattikouluaikoinaan opiskellessaan konditoria-alaa. Koulun päätyttyä Satu työskenteli parissa leipomossa, kunnes eräänä päivänä hänen ystävänsä soitti ja kertoi, että Ruskolla olisi kahvilaleipomo myynnissä. Hetken pohdinnan jälkeen he perustivat yhdessä Nisupaakarit-nimisen yrityksen, joka toimii aivan Ruskon keskustassa. Tällä hetkellä Satu jatkaa leipomotoimintaa yksinään. – Olen siirtymässä pois näistä tiloista ja rakennutan uutta, laajempaa leipomotilaa kotitaloni yhteyteen, kertoo Satu. Kahvilallekin on jo Satun mukaan uusi yrittäjä katsottuna.

Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenet saavat Loimaan, Salon ja Turun Metro-tukuista alennusta jäsenkortilla, ja Satu kertookin, että Nisupaakarit on tuota etua hyödyntänyt varsin ahkerasti. Hänen mukaansa tukussa on laajat ja monipuoliset valikoimat eri tuotteita, ja varsinkin ruoka- ja lounastarvikkeita sekä leipomotuotteita tulee haettua useinkin. Kyllä näihin jäsenyyden mukanaan tuomiin eri etuihin kannattaa tutustua ja hyödyntää niitä sitten yrityksen tarpeen mukaan, Satu toteaa.

–ps

Julkaistu 09/2005        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa