Ykköskeittiö otti työtunnit tehokäyttöön

Suomen Ykköskeittiö ottaa syyskuussa käyttöön uuden tuotantojärjestelmän. Sen taustalla on työvaiheiden huolellinen analysointi ja sen tuottamat yllättävät tulokset, toimitusjohtaja Pauli Lindeman kertoo.

– Suuri osa työajastamme kului turhaan työhön.

Pauli ja Tuula Lindeman ostivat Suomen Ykköskeittiö Oy:n vuonna 2000. 1991 perustettu yritys on erikoistunut vaativille asiakkaille toimitettaviin designkeittiöihin. Lähimmät kilpailijat tulevat Italiasta ja Ranskasta.

Ykköskeittiön tehdas ja myymälä ovat Salon Meriniityssä ja lisäksi omat myymälät Espoossa, Helsingissä ja Oulussa. Turussa Saarikallio Oy toimii jälleenmyyjänä. Yrityksen palveluksessa on 30 työntekijää, joista 20 työskentelee tehtaalla.

– Olemme pieni yritys kovilla markkinoilla. Tuotannon tehostaminen ja myynnin kasvattaminen ovat ainoat keinot menestyä, Pauli Lindeman sanoo.

Uusien työtapojen kehittämisessä käytettiin apuna konsulttitoimisto Lean5 Europea. Lindeman on innoissaan Lean-filosofiasta.

– Väitän, että melkein jokaisessa yrityksessä tehdään paljon turhaa työtä. Se ei tarkoita sitä, että ihmiset eivät tekisi mitään vaan sitä, että esimerkiksi tavaraa siirrellään tarpeettomasti paikasta toiseen.

Keittiötehtaalla tavaran siirtely loppui, kun käyttöön otettiin pohjoismaiden ensimmäinen, Italiasta hankittu työstölinja, joka tekee keittiön alusta loppuun. Robotti syöttää levyt koneeseen, jossa ne siirtyvät vaihe vaiheelta eteenpäin. 500 000 euron investoinnilla on tarkoitus kasvattaa liikevaihtoa sekä parantaa kannattavuutta 30 prosenttia seuraavien kahden vuoden aikana.

– Palkkasimme vuosi sitten markkinointipäällikön. Liikevaihtomme on noussut nytkin joka vuosi, nyt se on noin kolme miljoonaa euroa.

– Kaikki keittiökalusteemme ovat kotimaista työtä. Vain helat, hanat ja muut mekanismit, joita Suomessa ei tehdä, ostamme ulkomailta, Lindeman kertoo.

Kaappien rungot ovat tähän osti olleet melamiinia, mutta laminaatin osuutta on tarkoitus kasvattaa merkittävästi. Laminaattirungolle voidaan antaa kahdenkymmenen vuoden takuu.

Ykköskeittiön tavaramerkkinä ovat korkeakiiltoiset, vetimettömät keittiöt.

– Ruoanlaittotrendi näkyy keittiökaupassa selvästi. Asiakkaat haluavat hyvin varusteltuja keittiöitä ja korkealuokkaisia keittiökoneita. Esimerkiksi Gaggenau-kodinkoneiden myynti on kasvanut joka vuosi.


Investointi robottilinjaan ja työtapojen tarkistus tekee mahdolliseksi tuotannon merkittävän tehostamisen, Pauli ja Tuula Lindeman kertovat.



Ruoanlaittoharrastus on selvässä nousussa ja se näkyy myös keittiökaupassa, Pauli ja Tuula Lindeman kertovat.

pirkko.varjo@y-lehti.fi

Julkaistu 09/2011        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa