Keskustan rakennemalli valtuustoon syksyllä

Naantalin kaupunginjohtaja Timo Kvist kertoo, että yritystenkin kannalta päivän polttavimpia kysymyksiä on kaupungin keskustan tuleva kaavoitus. Keskustan rakennemalli, jonka pohjalta kaavoitusta lähdetään viemään eteenpäin, tulee Kvistin mukaan varmasti syksyn aikana kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Kunnan asukasmäärä kasvoi alkuvuonna, mutta kaupunki tarvitsee uusien kaavojen avulla lisää rakennettavia tontteja, jotta kasvu saataisiin tavoitellulle tasolle.

Uusia yrityksiäkin syntyy jatkuvasti. Viime vuonna yrityskanta kasvoi 4,5 prosentilla, mikä on tuplasti seudun keskimääräistä tahtia nopeampaa. Yritystonttiresurssit ovat melko rajalliset. Kantakaupungin puolella Luolalan teollisuusalueella on tehty kaavamuutoksia, joilla on saatu tyydytettyä akuutteja tarpeita.

- Kapasiteettia on tarjolla myös saariston puolella, Kvist muistuttaa.

Elinkeinopoliittisen ohjelman mukainen yhteistyö yrittäjäjärjestön kanssa on tiivistynyt entisestään. Seuraavaksi järjestetään yhdessä Turun Seudun Kehittämiskeskuksen ja Potkurin kanssa yrittäjäilta kuun lopussa.

- Sinne toivon runsasta osanottoa.

–a-ss

Julkaistu 10/2011        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa