Mynämäen yrittäjämessuilla kymmenittäin näytteilleasettajia

Mynämäen Yrittäjät ry. järjestää messut 15.10. uudessa HaNi-hallissa.

– Tämä on meille iso ponnistus ja vuoden päätapahtuma, yhdistyksen puheenjohtaja Marjo-Riitta Martikainen kertoo.

Messujen nimi Myy-messut on lyhenne sanoista Me Yritetään Yhdessä. Messujen keskeinen teema onkin yhteistyö ja verkostoituminen.

– Pienen paikkakunnan palvelutarjonnan säilymiseksi on puhallettava yhteen hiileen, lisättävä yleistä viihtyvyyttä ja luotava yhteistyöverkostoja. Mynämäen keskustan alueella käynnissä oleva, melko kattava tiestön ja kulkuväylien parannus tähtää liikenneturvallisuuden parantamisen ohella myös viihtyvyyden kohentamiseen. Aika näyttää, tuliko ratkaisuista toimivia.

Toinen tärkeä messuteema on yrittäjyyskasvatus. Yrittäjäyhdistys vetää kunnan yrittäjyyskasvatustyöryhmää ja messuilla esitellään muun muassa yhdessä 4H-yhdistyksen kanssa kesällä aloitettua yrittäjäkoulutusta.

Messuilla esittäytyy kymmenittäin paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä. Ohjelmalavalla nähdään muun muassa muotinäytös ja tanssiesityksiä. Oheisohjelmana on Teatteri Hevosenkengän nukketeatteriesitys Saapasjalkakissa. Messut juontaa Kai Hyttinen.

–pv

Julkaistu 10/2011        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa