Elämäntilanne reilusti esiin

Osaava Nainen

Työ on muuttunut yhä enemmän ajasta ja paikasta riippumattomaksi. Se lisää entisestään paineita työn ja vapaan erottamiseen, varsinkin silloin, kun kyseessä on oma yritys. Ravintola- ja hotellisisustuksia tekevän Restatop Oy:n tuore toimitusjohtaja Minna Knifsund puhui aiheesta Osaava Nainen – messuilla Turussa.

– Koulutetuilla naisilla taitaa yleisesti olla riittämättömyyden tunteita. Ollaan kunnianhimoisia ja halutaan hoitaa kaikki alueet mahdollisimman hyvin, Knifsund totesi.

34-vuotias Knifsund tulit toimitusjohtajaksi isänsä perustamaan yritykseen tänä vuonna. Aiemmin hän työskenteli yrityksen myynti- ja markkinointijohtajana. Koulutukseltaan Knifsund on kauppatieteiden maisteri.

– Ura-sanalla on vähän negatiivinen kaiku, mutta mielestäni töissä pitäisi olla mukavaa. Naisten kannattaa jo työtä hakiessaan tuoda reilusti esiin oma elämäntilanteensa. On molemminpuolinen etu, kun tiedetään, mitä rajoitteita työntekijällä on. Töitä tehdään täysillä, silloin kun on sen aika, mutta pitää muistaa, että työ ei koskaan korvaa ihmissuhteita.

Knifsund on 4- ja 6-vuotiaiden lasten äiti.

– Työpäivät voivat joskus venyä, mutta onneksi minulla on puoliso, joka sitten soittaa ja kysyy, olenko ajatellut tulla kotiin. Voimia saan harrastuksista, etenkin juoksusta.

Turkulainen Minna Orpana oli toista kertaa näytteilleasettajana Osaava Nainen – messuilla. Paattisilla toimiva Pastella myy vaatteita ja sisustustavaraa pääasiassa Tanskasta.

– Pidän paljon kotikutsuja eli kierrän ympäriinsä. Lisäksi minulla on myymälä Paattisilla. Messut on hyvä tilaisuus esitellä yritystä, täällä ihmiset tulevat paljon juttelemaan ja kyselemään, Orpana kertoi.

14.-16.10. pidettyihin Osaava Nainen messuihin osallistui reilut 10 000 kävijää.


Toivon, että oma työni säilyisi niin mielekkäänä, ettei koskaan tulisi tarvetta mihinkään leppoistamiseen, työn ja perheen yhteensovittamisesta puhunut Minna Knifsund sanoi.



Minna Orpana viihtyi messuosastollaan nyt toista kertaa. Myös pukeutumisneuvojaksi valmistunut yrittäjä vinkkasi, että nainen ei ole koskaan liian vanha pukeutumaan pitseihin ja röyhelöihin.

–pv

Julkaistu 11/2011        
Jappis Oy

Jappis Oy

Mainostoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa