Kuljetuksen voi tilata helposti ja nopeasti

Kuljetus Peipponen Oy on lanseerannut uuden palvelumuodon, Pakettitaxin. Se palvelee niin yksityisiä kuin yrityksiä, jotka tarvitsevat satunnaisesti ja nopeasti kuljetuspalvelua. Toimitusjohtaja Tapio Pinomäki kertoo, että tavoitteena on hoitaa tilattu kuljetus kahdessa tunnissa.

- Voimme hoitaa vaikkapa huonekalun tai tv:n kaupasta kotiin, tai kuljettaa matkalaukut haluttuun määränpäähän, Pinomäki kertoo esimerkkejä.

Kuljetuksen voi tilata Internetissä, puhelimitse tai sähköpostilla. Myös hinnasto löytyy verkosta. Pakettitaxi-palvelu päivystää vuorokauden ympäri. Toiminta-alue kattaa koko lounaisen ja läntisen Suomen sekä suuren osan Satakuntaa ja etelä-Hämeen.

Kuljetus Peipposella on toimipisteTurussa, tytäryhtiö hoitaa jakelut ja noudot Raumalla ja Porissa, ja uuden kuljetuspalvelun käytössä on periaatteessa koko kalusto. Käytännössä nämä kuljetukset hoituvat suurimmaksi osaksi pakettiautoilla.

- Halusimme tarjota täsmäkuljetusta akuuttiin tarpeeseen, nopeasti ja helposti. Halusimme tehdä myös palvelun tilaamisen ja maksamisen mahdollisimman helpoksi, Pinomäki toteaa.

Palvelu ei sisällä eläinten kuljettamista. Kuljetuspalvelut on vakuutettu normaalin maantieliikenteen kuljetuspalveluiden mukaisesti. Asianmukaisesta pakkaamisesta ja mahdollisista lisävakuutuksista huolehtii lähettäjä.

–a-ss

Julkaistu 11/2011        
Jappis Oy

Jappis Oy

Mainostoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa