Osalle yrityksistä tämä on ollut erinomainen vuosi

Turun kulttuurivuosi meni putkeen

Aivan pian, ihan kohta, on loppumassa Turun historiaan jälkensä jättävä Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2011. Etukäteen paljon poruakin nostattanut suursatsaus on nyt osoittanut, että kulttuurillakin on voimaa – ainakin se on liikuttanut alueelle ennätysmäärän matkailijoita.

Ja myös turkulaisetkin nauttimaan monista moninaisista elämyksistä, joita kaupunkikuvassa on ollut tarjolla.

Entä miten yrittäjät ovat asian kokeneet?

- Teimme selvityksen yrittäjien mielipiteestä alkusyksyllä. Jotkut vastaajista olivat silloin selkeästi tyytyväisempiä ja olivat myös hyötyneet kulttuuripääkaupunkivuodesta enemmän kuin muut, sanoo Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Henri Wibom.

- Tietenkään sillä ei ole ollut merkitystä esimerkiksi teollisuusyrityksiin, mutta uskon kyllä, että Turun kulttuuripääkaupunkivuosi on tuonut positiivista dynamiikkaa palvelun ja kaupan alalle hyvin laajasti.

Suoraa negatiivista palautetta kyselyssä ei tullut.

Henri Wibom itse toivoo, ettei kulttuurivuosi loppuisi kuin seinään, vaan että sille olisi myös jatkuvuutta.

Turun Messukeskukselle vuosi 2011 on ollut oikein hyvä vuosi, kertoo toimitusjohtaja Tuomas Kyttä.

- Kulttuuripääkaupunkistatus on vaikuttanut siihen, että monet järjestöt järjestivät täällä ohjelmaa. Se on selvästi vilkastuttanut toimintaa, vaikka Turku 2011 –säätiö itse ei täällä järjestänytkään mitään tapahtumia.

Kyttä arvelee, että kulttuurivuodella voi olla pitkäaikaisempiakin vaikutuksia.

- Turun kulttuuripääkaupunkivuodella on ollut niin tavattoman positiivinen imago, että se varmasti vaikuttaa pitkällä juoksulla – vaikka jokin suvantovaihe tässä ehkä ensin tuleekin.

Erään kulttuuripääkaupunkivuoden sponsorin, Tallink Siljan varatoimitusjohtaja Pasi Näkki ei halua paljastaa mitään lukuja, mutta yhtyy myös edelliseen mielipiteeseen.

- Meille Turun - ja myös Tallinnan – kulttuuripääkaupunkivuosi on ollut äärimmäisen positiivinen kokemus, hän korostaa.

anneli.perkio@y-lehti.fi

Julkaistu 12/2011        
Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa