Suomessa myydään maailman tuoreinta lohta

Kalatuotteiden tukku- ja vähittäismyyntiä harjoittava Jokisen Eväät on jo reilun vuoden ollut osa norjalaista Leroy-konsernia. Kimmo Jokisen 1991 perustama yritys on nyt 51-prosenttisesti norjalaisten, Jokisella on 39 osaketta ja loput 10 kuuluvat Salmela-yhtiöille.

– Järjestely takasi meille toimitusvarmuuden ja tuotteiden laadun. Nyt pystymme jäljittämään jokaisen lohifileen alkuperän ja koko tuotantoketjun, kalakauppias Kimmo Jokinen kertoo.

1800-luvulla perustettu Leroy Seafood Group ASA on nykyään maailman suurin kirjolohen ja toiseksi suurin merilohen kasvattaja. Oslon pörssiin listatun konsernin liikevaihto oli vuonna 2010 noin 1,1 miljardia euroa ja se työllistää lähes 2000 ihmistä. Jokisen Eväät on 35 työntekijällään tässä kuviossa pienimmästä päästä ja muutenkin erikoisuus.

– Suomalaiset ovat ainoita maailmassa, jotka haluavat kalansa mahdollisimman tuoreena. Meille norjalainen lohi lähtee heti teurastuksen jälkeen ja päätyy kaupan kalatiskiin noin kahden vuorokauden kuluessa. Muualla maailmassa myytävä lohi seisoo teurastuksen jälkeen kolme päivää ennen perkuuta. Siinä vaiheessa ruodot ja piikit on helppo poistaa, kaupallinen johtaja Juho Niemelä kertoo.

Norjalaisomistajan myötä Jokisen lohifileisiin ilmestyivät siniset tuotemerkit, joiden avulla kalan menneisyys on helppo selvittää. Kuluttajat eivät vielä toistaiseksi pysty tekemään sitä itse, mutta saavat halutessaan tiedot sähköpostiinsa Jokisen nettisivujen kautta. Yrityksen osuus Suomen tuoreiden lohifileiden kaupasta on noin 20 prosenttia.

Kimmo Jokinen ei vielä ole ehtinyt perehtyä Varsinais- Suomen Yrittäjien jäsenyyden tuomiin etuihin.

– Kyllä sieltä varmasti löytyy etuja, joita kannattaa käyttää hyödyksi. Muuten tuntuu hyvältä olla osa yrittäjäjärjestöä.

Jokisen Eväät Oy:n tuotteita myydään ympäri Suomen tukku- ja vähittäiskaupan kautta. Yritys tekee yhteistyötä suurimpien keskusliikkeiden, sekä hotelli-, ravintola- ja cateringalan yritysten kanssa.


Kimmo Jokinen (oik.) ja Juho Niemelä esittelevät ylpeyttään, tuotemerkillä varustettua lohifileetä. Merkin avulla voidaan selvittää fileen koko elämänkaari.

-pv

Julkaistu 03/2012        
Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa