Kimmon Vihannes investoi 2 miljoonalla

Kaikki yrittäjät eivät suinkaan lamaannu, vaikka lama-ajoista puhutaan. Salolainen Kimmon Vihannes päinvastoin teki kahden miljoonan euron investoinnin uusiin tiloihin. Näyttäviä avajaisia Kuusjoella vietettiin viime syyskuussa.

- Meillä oli täällä ruokamessut ja 1700 vierasta. Jethro Rostedt juonsi ja Laura Närhi ja Skandinavian Hunks esiintyivät, yrittäjä Kimmo Kunnia hieman kehaisee.

Lähiruokaan erikoistunut tukkuliike sai laajennuksessa 2000 neliötä uutta tilaa. Vanha 700 neliön kylmävarasto saneerattiin samalla kuivavarastoksi. Pakastevarasto ja konttoritilat yrityksellä ovat vielä erikseen.

- Laajennus tuli kyllä tarpeeseen: meillä oli todella ahdasta ja neliöt melkoisessa hyötykäytössä. Kun päätös syyskuussa 2010 tehtiin, ja pankki myönsi lainan, rakentaminen alkoi heti kahden kuukauden sisään. Se oli vuoden urakka, mutta nyt meillä on ainakin tarpeeksi kylmätilaa, Kimmo Kunnia sanoo.

- Kasvua ja tehokkuuttahan me tällä haetaan. Kilpailu alalla on kovaa.

Kimmon Vihanneksen asiakkaat ovat pääosin suurtalouskeittiöitä, jotka Kimmo Kunnian mukaan ovat alkaneet arvostaa myös lähiruokaa. Yrityksen nimestä huolimatta tukkuliikkeen valikoimiin kuuluvat nykyään kaikki elintarvikkeet maito- ja lihatuotteista vihanneksiin ja juureksiin.


Kimmon Vihanneksen uudessa kylmävarastossa riittää nyt tilaa. Kimmo Kunnialla on kuitenkin jo uusiakin suunnitelmia.

-ap

Julkaistu 03/2012        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa