Sammutuskoulutusta ja kylpyläviikonloppu

Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon Yrittäjien tuore puheenjohtaja Jussi Leppäkoski on ylpeä paikallisyhdistyksen kevään aktiviteeteista, joita tuntuu olevan moneen lähtöön.

- Maaliskuussa järjestämme liukkaan ajon kurssin Paimion ajoharjoitteluradalla 18.3. Siitä on puhuttu monena vuonna, ja nyt sitten päätettiin pistää toimeksi. Sitä ennen Varsinais-Suomen Yrittäjänuoret tulevat meille kertomaan toiminnastaan. Kutsumme tapahtumaan myös kaikki alle 35-vuotiaat yrittäjät, jotka eivät ole vielä jäseniä. Siellä voimme ottaa vähän tuntumaa toisiimme, ja tehdä myös jäsenhankintaa, Leppäkoski suunnittelee.

Kevään ohjelmaan kuuluu myös tuiki tarpeellista koulutusta.

- Toukokuussa paikallinen VPK järjestää meille alkusammutuskoulutusta, johon kuuluu pienen teoriaosuuden jälkeen käytännön sammutusharjoitukset muun muassa sammutuspeitteen kanssa, lupaa Leppäkoski.

Nyt jo lähes täyteen varattu tyky-viikonloppu Naantalin kylpylässä seuraa 31.3.-1.4.

- Ohjelmassa on yhdessäoloa, ulkoilua, allasjumppaa ja tietenkin tanssia. Myös psykologi Hannu Tonterin luento ”Miten voin, kenen elämää elän?” kuuluu ohjelmaan, puheenjohtaja kertoo.

Kevään aikana kootaan jälleen myös Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon Yrittäjien perinteinen, jo 20 vuotta tehty KSK Pointti –palveluhakemisto, joka ilmestyy vapun tienoilla, ja palvelee muun muassa seudun kesämökkiläisiä.

–ap

Julkaistu 03/2012        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa