Mittatilauksena hissejä hissittömiin taloihin

Turkulaisen Amslift Oy:n erikoisosaamista on hissien suunnittelu ja rakentaminen hissittömiin taloihin. Täysin suomalaisessa omistuksessa oleva, 15 vuotta sitten perustettu perheyritys on alusta asti tehnyt hissejä hissittömiin taloihin.

Amsliftin vahvuutena on toimitusjohtaja Juha Kivirannan mukaan mahdollisuus tuotteiden räätälöintiin juuri kohteeseen sopivaksi. Hissistä tehdään paitsi sopivan kokoinen myös talon aikakauden tyyliin sopiva.

Amslift toimii Suomessa valtakunnallisesti, mutta suurin osa yrityksen markkinoista on ollut alusta asti pääkaupunkiseudulla. Yritys on jo pitkään tehnyt kaksi kolmasosaa Helsingissä tehdyistä hissittömien talojen hisseistä.

- Helsinki on edelläkävijä näissä asioissa. Siellä on jopa hissiasiamies, jonka tehtävänä on huolehtia, että mahdollisimman moneen hissittömään taloon rakennetaan hissi, Kiviranta sanoo.

- Kaupunki haluaa varmistaa, että mahdollisimman moni vanhus voi asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Ihmiset ovat tietysti tyytyväisempiä, kun he saavat asua kotonaan, mutta tällä tavalla kaupunki myös säästää hoitokuluissa, Kiviranta selittää.

Turussakin olisi Kivirannan mukaan tarvetta, mutta siihen ei olla vielä herätty samalla tavalla kuin pääkaupunkiseudulla.

- Luulen, että paljolti on kyse tietämättömyydestä. Kuvitellaan, että ei meidän taloon voi tehdä hissiä tai että hissin asentaminen on kovin kallista. Lähes taloon kuin taloon voi kuitenkin asentaa hissin ja putkiremonttiin verrattuna hissin asentaminen on suhteellisen edullista. Hissin asentaminen myös nostaa huoneistojen arvoa noin 10-20 prosentilla, Kiviranta sanoo.

Viime vuosina valikoima on laajentunut myös uudiskohteisiin, hissien saneerauksiin sekä tavara- ja autohisseihin. Uusimpana lisäyksenä on tullut yhteistyö valokuvaaja Janne Gröningin kanssa. Ideana on laminoida hissin sisäseinään Gröningin kuvaamia saaristomaisemia.

- Tällä tavalla haluamme korostaa turkulaisuuttamme ja tätä saariston läheisyyttä. Ensimmäiset hissit Gröningin kuvilla on jo toimitettu Naantaliin, Kiviranta sanoo.

Yrittäjäjärjestöön liittyminen on Kivirannan mukaan ollut mielessä jo pidemmän aikaa.

- Viimeinen tikki oli hankinta-asiamiespalvelu. Halusimme liittyä mukaan, kun saimme hyvää palvelua, Kiviranta kertoo.


Amslift Oy on aloittanut yhteistyön valokuvaaja Janne Gröningin kanssa. Ideana on laminoida hissin sisäseinään Gröningin kuvaamia saaristomaisemia, kertoo toimitusjohtaja Juha Kiviranta.

-eh.

Julkaistu 04/2012        
Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digiapu, Digihuolto, Digikauppa, Digitointi

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa