Kotisiivousyrittäjä haluaa nostaa imagoa
Lietolainen Marjut Pyörre on ollut kotipalveluyrittäjien verkoston puuhanaisia. Yksin hän ei silti halua kunniaa ottaa.
- Meitä oli tässä neljä yrittäjää alkuunpanevana voimana. Olemme tunteneet toisemme jo kuuden vuoden ajan ja oltu enemmän tai vähemmän yhteistyössäkin. Jokaiselle on kuitenkin omat asiakkaansa ja työntekijänsä, hän kertoo.
Kyseessä olevilla yrittäjillä on ollut tiivistä kanssakäymistä, ja onpa heillä ollut pari yhteistä illanviettoakin, johon myös yritysten työntekijät ovat osallistuneet.
Laajempi verkostoituminen kuitenkin kiinnosti niin paljon, että naiset alkoivat etsiä sopivaa hanketta, jonka kautta yhteistyötä voitaisiin rakentaa.
- Halusimme mukaan ihmisiä, jotka tietävät, miten voidaan verkostoitua esimerkiksi markkinoinnissa. Projektilla täytyi olla myös joku vetäjä, kun me tehdään tätä omaa työtämme, Marjut Pyörre toteaa.
- Yllätys oli, että tämä kiinnosti näinkin montaa yrittäjää. Ensimmäisessä virallisessa kokouksessa oli 14 yrittäjää, ja 1-2 oli kuulemma vielä tulossa mukaan. Se on aika sopiva ryhmä, Pyörre sanoo.
Yrittäjien päätavoitteena on kehittää yhteismarkkinointia ja hankkia siten uusia asiakkaita.
- Vähän on tarkoitus myös saada imagonnostatusta. Meitä ei oteta oikein vakavasti työnantajanakaan, Pyörre paljastaa. Häntä häiritsee se, miten kotisiivousyrittäjiä voidaan vieläkin asettaa epätasa-arvoiseen asemaan esimerkiksi mediassa.
Pyörteen oma yritys AapoAnni työllistää neljä vakituista työntekijää, minkä lisäksi hänellä on sopimukset parin alihankkijan kanssa. Liedon Tuulissuolla sijaitsevassa yrityksessä on muun muassa oma pesula asiakkaiden liinavaatepyykkiä varten.
![]() |
Marjut Pyörteen yrityksellä AapoAnnilla on Liedon Tuulissuolla muun muassa oma pesula asiakkaiden liinavaatepyykkiä varten. |
–ap.