Rymättylän yrittäjäväki juhli heinäpellolla
20 vuoden ikään ehtinyt Rymättylän yrittäjäyhdistys vietti juhlia viikonloppuna rennosti. Juhlakokouksen jälkeen otettiin kisa Farmersgolfin heinäpeltokentällä ja ilta kruunattiin savusaunalla.
Farmersgolf on yksi esimerkki saariston innovaatiivisesta yritystoiminnasta. Farmersgolf on kehitetty Hollannissa ja Suomen ensimmäinen kenttä perustettiin Raulan tilan maille Rymättylään. Kauniisti kumpuilevat pellot, sokkeloiset metsäsaarekkeet ja merinäkymä antavat Rymättylän kentälle saaristomaista lisäarvoa.
Saaristolaisuus näkyy vahvasti myös Rymättylän koko yrityskentässä. Yrittäjäyhdistyksen rivistössä on runsaasti veneilyyn, satamatoimintoihin ja kalastukseen liittyviä yrityksiä. Veneiden talvisäilytys on lisääntynyt Rymättylässä merkittävästi viime vuosien aikana.
Saaristopitäjän yrityselämän menestymisen eteen on tehty yrittäjäyhdistyksessä paljon työtä alusta asti. Kuntaliitoksen jälkeen edunvalvonnan merkitys on korostunut. Yhdistyksellä onkin nyt tiiviit yhteydet Naantalin päättäjiin.
Rymättylän Yrittäjien tuorein hanke on rymattyla.fi -nettisivujen ylläpitäminen. Kuntaliitoksen myötä tarpeettomaksi jäänyt kuntaportaali annettiin yrittäjäyhdistyksen haltuun. Nyt sivuilta löytyy tapahtumia, ajan ilmiöitä sekä yritysten ja yhdistysten yhteystietoja. Sivujen kehitys jatkuu kaiken aikaa.
Juhlavuoden aikana Rymättylän Yrittäjät järjestää mm. valokuvakilpailun ja informoi yrittämisestä nuorille. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Martti Jaanto.
![]() |
Reikä alkaa olla lähellä, tuumii Minna Jaanto (kesk). |