Joustavat vero- ja työllistämismallit veisivät maata eteenpäin

Talkoissa tarvitaan kaikkia

Kaikki uudet työpaikat syntyvät pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, eli meidän jäsenistömme yrityksiin, Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Hanna Munter perustelee järjestön vaatimuksen tulla kuulluksi.

Kevään yhteiskunnallinen pelikenttä on täynnä ikäviä sanoja, masentavia uutisia, menoleikkauksia ja säästöjä kirkuvia otsikoita. Moni yrittäjä on heitetty sadun sammakon tavoin kirnuun ja nyt katsotaan, kuka jaksaa polkea litkun voiksi.

- Korkeammilla palleilla ajatellaan, että konkurssiaalto putsaa epäkelvot yritykset eikä tajuta, että jokainen itsensä työllistävä on tärkeä, Munter epäilee.

Yksin yrittäjä –termistä Munter ei välitä, vaan hänestä ammattiyrittäjä on parempi ilmaisu. Olipa itsenäinen elinkeinon harjoittaja, ammattiyrittäjä, pien- tai pk-yrittäjä, taas meitä huudetaan maksumiehiksi.

Yksi yrittäjän kannalta tärkeimmistä keinoista eteenpäin menemiseksi olisivat kannustavat veroratkaisut. Nuoret on saatava työelämään aikaisemmin, ja työsuhteen alkuvaiheessa kaivataan joustoa esimerkiksi koeajan pidentämiseksi.

- Huonosti voivat yrittäjät ovat suurin ongelma. Nyt on keskityttävä tukemaan jo olemassa olevia yrityksiä ennen kuin vaaditaan uusia syntyviksi. Ei kaikista Nokiasta pois potkituista voi tulla yrittäjiä, Munter viittaa Salon tilanteeseen.

Kohti parempia aikoja

Valtion velkaantuminen on pysäytettävä, se on kaikkien etu. Talouden kasvu voi tulla uusilta toimialoilta ja innovaatioista, esimerkiksi peliteollisuudesta. Rovion Angry Birdsit lentää leuhottavat nyt joka paikkaan, ja peliosaajia löytyy omastakin maakunnasta.

- Yksinkertaistettuna tästä selvitään tekemällä työtä. Mutta työntekijät on saatava samoihin talkoisiin, ja heiltä odotan joustavuutta työpaikkojen säilymiseksi.

Mahdollisuuksia uusille yrittäjille aukeaa myös noin 50 000 luopuvan yrittäjän yrityksistä. Jos niille ei saada jatkajia, maamme elinkeinorakenne muokkaantuu hedelmättömästi.

Suomen Yrittäjissä on tapahtunut sisäisiä muutoksia, ja kattojärjestöstä löytyy nyt vanhaa osaamista ja uusia näkemyksiä. Munter muistuttaa, että kaikki järjestössä tehty työ ei välity rivijäsenille.

- Teemme uskottavaa edunvalvontaa, joka perustuu faktoihin, ei olettamuksiin. Joissain asioissa voisimme ottaa kantaa kärkevämminkin, mutta räksyttäminen ja puun takaa ampuminen eivät toimi, toista kautta puheenjohtajana toimiva Munter tiivistää.

Puheenjohtaja uskoo parissa vuodessa päästävän kiinni talouden noususuhdanteeseen. Hän ennakoi jäsenmäärän kasvavan, ja toteaa oman motiivinsa olevan maakunnan kehittäminen siten, että Varsinais-Suomi on paras yrittäjyysmaakunta.

- Puheenjohtajana saan yrittäjälehtiä muilta alueilta ja voin todeta, että meillä on paras lehti! Se on ammattimaisesti tehty ja sisältö on hyvää.


Hanna Munter sanoo, että eteenpäin päästään tekemällä töitä eikä jäämällä tuleen makaamaan.

–a-ss.

Julkaistu 04/2012        
Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa