Kustannustehokas yritys hyödyntää ulkopuolisia asiantuntijoita

Kehitystyöhön tarvitaan kipeästi uusia rahoitusmalleja

Turkulainen Faron Pharmaceuticals Oy kehittää alkuperäislääkkeitä, joilla on patentti- tai viranomaissuoja markkinoilla, ja myy niitä itse tai lisenssipartnerin kautta. Merkittävin projekti tällä hetkellä on keuhkovauriolääke tehohoidossa oleville potilaille. Lääkettä ei vielä voida antaa tutkimuksen ulkopuolisille ihmisille.

Lääkekehitysprosessi suunnitellaan tarkasti etukäteen. Toimitusjohtaja, yrittäjä Markku Jalkanen kertoo sen vaativan avointa keskustelua paitsi omassa porukassa, myös asiantuntijoiden kanssa. Kehitystyön kaikki vaiheet arkistoidaan, että dokumentit ja tapahtumat ovat jäljitettävissä. On normaalia, että uusi lääke voi maksaa miljardi euroa.

- Me teemme se sen alle kymmenesosalla tuosta summasta. Aikaa menee yleensä 12 vuotta, mutta me olemme nopeampia, Jalkanen toteaa.

Se on mahdollista pitämällä organisaatio pienenä ja kevyenä: Faron työllistää neljä henkilöä. Kiinteät kulut on karsittu minimiin. Toiseksi hyödynnetään ulkopuolisia asiantuntijoita kuten lääkekehitysasiantuntijoita, hoitavia lääkäreitä ja viranomaisasiantuntijoita.

- He eivät ole sidoksissa kehitteillä olevaan tuotteeseen, Jalkanen viittaa korvavalojupakkaan.

Liikevaihto luodaan lisensoimalla kolmas osapuoli myymään tuotteita alueella, jossa yritys ei itse kaavaile toimivansa. Näin markkinat ovat globaalit, ja Faronilla on jo esimerkiksi japanilainen lisenssipartneri. Jalkanen huomauttaa, että ajoissa tehdyt sopimukset antavat resursseja itse lääkekehitykseen.

Yrittäjä ja tutkija samoissa nahkoissa

Yrityksen oma lääkekehitystyö tapahtuu Suomessa, mutta osa kliinisestä tutkimuksesta on toteutettu ulkomailla, esimerkiksi University Collage of Londonissa. Jalkanen itse on biokemisti, tunnettu ja ansioitunut lääketieteen tutkija, ja oli keskeisessä roolissa BioCityn rakentamisessa. Hän vietti itse kolme vuotta Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa tutkijana.

- Siellä opin mallin, miten tieto muunnetaan yritystoiminnaksi. Ajattelin, että tämän osaan tehdä Suomessakin, jonne halusimme takaisin perheen takia. Sitran rahoituspäällikkö tönäisi minua bisnesmielessä ja ryhdyin yrittäjäksi.

Jalkanen ei myönnä, että tutkija ja yrittäjä samoissa nahkoissa tappelisivat keskenään. Pikemminkin yrittäjäminä osaa hyödyntää analyyttistä tutkijaminää. Sitkeyttä ja epäonnistumisten sietämistä vaativassa työssä on noustava henkiseen helikopteriin tarkastelemaan kuviota ylempää. Putkinäköisyyteen ei ole varaa.

Kokemusta Jalkanen sai jo Biotien, ensimmäisen julkisen biotekniikkayhtiön ajoilta. Erinäisten vaiheiden jälkeen Jalkasen kokemusta toteutetaan nyt Faron Pharmaceuticalsin kevyessä organisaatiomallissa, joka hyödyntää ulkopuolisia asiantuntijoita ja sopii erityisen hyvin akateemisiin yhteisöihin.

Keuhkovauriolääke, jota ei vielä anneta potilaille, tulee myöhemmin nopeuttamaan potilaan paranemista ja toipumista takaisin työelämään sekä lisäämään tehohoitoyksiköiden kapasiteettia.

- Teen mielenkiintoista työtä perustutkimuksesta lääkekehitykseen ja uudistuneeseen hoitokäytäntöön.

Jalkanen kritisoi rahoituksellista rajoittuneisuutta, joka huutaa uusia malleja ja tapoja mahdollistamaan kasvuyrittäjien siirtymistä eteenpäin. Hän toteaa, että jos resursseja olisi, Faroniin palkattaisiin välittömästi lisää porukkaa. Maailmalla on käyttökelpoisia rahoitusmalleja, joissa yksityissijoittajat astuvat kuvioon mukaan erityyppisen verokohtelun ansiosta.

- Lottovoitto hyväksytään, sehän perustuu puhtaasti onneen. Mutta osaamisella, työllä ja sitkeydellä vaurastuneita katsotaan vinoon. Kyllä verotus hoitaa ne killingit takaisin yhteiskuntaan.


Markku Jalkanen kritisoi rahoittamisen rajoittuneita mahdollisuuksia: - Yksityissijoittajia saisi mukaan erityyppisellä verokohtelulla.


–a-ss.

Julkaistu 04/2012        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa