Vielä on kiva tulla töihin
25-vuotta sitten lehdessämme kerrottiin lietolaisesta Kanttikoneesta ja haastateltiin yrittäjä Risto Heikkilää. Kanttikone meni sittemmin kanttuvei, mutta Heikkilä on jatkanut yrittämistä ja menestynyt kohtuullisen hyvin.
– Kanttikoneen konkurssi 90-luvun alussa oli varmaan kovin koettelemus yrittäjän taipaleellani. Muuten elämä on sujunut aika lailla siten kuin suunnittelin, Heikkilä sanoo.
Yrittämisen alkuun Heikkilä pääsi jo 1970-luvun lopulla, kun silloinen työpaikka Liedon Särmäyskone tuli yllättäen myyntiin. Pienen harkinnan jälkeen Risto ja Sinikka Heikkilä myivät omakotitalonsa, ostivat yrityksen ja muuttivat nuoren perheensä Särmäyskoneen konttoritiloihin. Kanttikone perustettiin Särmäyskoneen rinnalle.
– Siinä meni muutama vuosi. Nuorena on rohkeutta tehdä kaikenlaista.
Särmäyskone muuttui sittemmin LSK Machine Oy:ksi. Nyt ohutlevykoneita valmistava yritys toimii kahdessa toimipisteessä Liedossa ja työllistää kolmisenkymmentä ihmistä. Joukossa ovat myös Heikkilöiden pojat Reima ja Reijo sekä Riston veli Arto.
– Eläkeikääni on vielä muutama vuosi. Olemme tehneet hiljalleen sukupolvenvaihdosta ja siirtäneet osakkeita pojille. En kuitenkaan halua jäädä vielä pois, töihin on kiva tulla.
Irtisanomiset vaikeimpia
– Vaikeimpia hetkiä ovat ne, kun joutuu sanomaan jonkun irti. Vaikka syy olisi kuinka hyvä, ei voi olla miettimättä, että ihmisillä on perheet ja asuntovelkaa. Mutta näitäkään tilanteita ei voi välttää. Konepajateollisuus on suhdanneherkkää; parhaimmillaan meilläkin on ollut noin 50 työntekijää. Sitten määrä putosi kahteenkymmeneen ja nyt parin viimeisen vuoden aikana olemme ottaneet kymmenen lisää. Tällä hetkellä töitä on tiedossa kesälomiin asti, Heikkilä kertoo.
Työn ohella Heikkilä on ehtinyt myös harrastaa ja osallistua yhdistystoimintaan. 1980-luvulla hän oli pitkään Liedon Yrittäjien puheenjohtaja. Mökkeily, metsästys ja kalastus ovat tärkeitä rentoutumiskeinoja ja osallistuminen kunnallispolitiikkaan antaa mahdollisuuden vaikuttaa. Kokoomuksen riveihin kuuluva Heikkilä istuu kolmatta kauttaan Liedon kunnanvaltuustossa ja on kaavoituslautakunnan puheenjohtaja.
– Yrittäjiä kannustetaan lähtemään ehdokkaiksi syksyn kunnallisvaaleihin, sen olen itsekin saanut huomata. Onhan se hyvä, että meitä siellä on mutta kyllä yrittäjäkin on vain kuntalainen muiden joukossa. Valtuustossa tulee vastaan aika vähän yrittäjyyteen vaikuttavia asioita, enemmän niitä päätetään työmarkkinajärjestöissä ja Suomen hallituksessa.
Erityistä huolta Heikkilä kantaa nuorten syrjäytymisestä. Mahdollisuuksien mukaan hän on tarjonnut nuorille kesätöitä ja ollut mukana syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työllistämishankkeissa.
– Joskus niistä on ollut positiivisiakin kokemuksia.
![]() |
Elämä on mennyt aika pitkälti suunnitelmien mukaan, 25 vuotta sitten lehdessämme haastateltu Risto Heikkilä kertoo. Tulevaisuudelta hän toivoo ennen muuta terveyttä. |
pirkko.varjo@y-lehti.fi