Webcasting tuo liikkuvan kuvan yritysviestintään

Internetin välityksellä toimitettava audiovisuaalinen lähetys webcasting on hyvä esimerkki digitaalisen kulttuurin synnyttämistä mahdollisuuksista. Yrityksille webcasting tarjoaa aivan uudenlaisia viestintätapoja.

Webcasting-lähetyksessä voi pitää maailmanlaajuisia kokouksia tai erilaisia virtuaalitilaisuuksia, joihin osallistujat pääsevät esityksen tyypistä riippuen osallistumaan eri tavoin. Esitystä seuraava voi muun muassa esittää kysymyksiä, keskustella aiheista, selata oheismateriaalia tai äänestää.

Suorien esitysten lisäksi materiaalia voi jakaa tallennettuna verkon kautta, jolloin esimerkiksi koulutusvideon välittäminen laajalle edustajaverkolle käy tehokkaasti sähköpostin välityksellä.

Pelkkä videokuvan ja äänen välittäminen verkon kautta ei ole uusi asia, mutta webcastingin avulla tiedonkulku on joustavaa, hallittua sekä valmiiksi tuotettua.

Turkulainen GoodMood tuottaa webcasting-lähetyksiään Turusta käsin ympäri maailmaa. Yritys välittää palveluita ja ohjelmistoja, joiden avulla lähetys tuotetaan ja toimitetaan asiakkaan haluamalla tavalla. Webcasting-tekniikkaa ja -ohjelmistoja GoodMood on kehittänyt 1990-luvun lopulta lähtien.

Tehokasta, taloudellista, vaikuttavaa

Webcasting-lähetykset välittävät tietoa tehokkaasti.

– Liikkuva kuva on tehokas tiedonvälityksen tapa. Esimerkiksi televisiouutisissa viesti välitetään hyvin tiiviissä muodossa. Me pyrimme tuomaan saman tehokkuuden yritysviestintään, GoodMoodin perustaja ja varatoimitusjohtaja Leevi Parsama sanoo.

Webcasting-ratkaisut pienentävät yritysten matkakustannuksia, kun palaveriin tai kokoukseen osallistuvia ei tarvitse lennättää koolle. Suurten yritysten kohdalla puhutaan hyvin mittavista säästöistä.

Webcasting-lähetyksissä myös palautteen antamisen kynnys madaltuu.

– On havaittu, että työntekijät sitoutuvat yritykseen paremmin, kun he tuntevat voivansa vaikuttaa esiintymisiin äänestysten ja palautemahdollisuuksien kautta, Parsama kertoo.

GoodMood toimittaa webcasting-ratkaisuja joukolle suuria suomalaisia ja ulkomaisia asiakkaita. Muun muassa Puolustusvoimat hyödyntää verkon kautta toimitettavia webcasting-lähetyksiä koulutuksessaan ja tiedotuksessaan.

GoodMood teki elokuussa suuren kansainvälisen sopimuksen, kun maailmanlaajuinen tiedonvälitysyhtiö Reuters valitsi GoodMoodin WIP-ratkaisun yrityksensä viestintävälineeksi.

Reuters tavoittaa webcasting-lähetyksillään 14500 työntekijää 91 maassa.


Webcasting-lähetys tuotetaan samalla tavoin kuin tv-lähetykset. Erona on, että webcastingissa lähetys toimitetaan yleisölle Internetin välityksellä.

-mm

Julkaistu 10/2005        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa