It-maailman menestystarina ei ole tuttu suurelle yleisölle

Vaadin leviää avoimen lähdekoodin ansiosta

Turusta löytyy yllättäviä yrityksiä. Kovin moni ei varmaankaan tiedä, että Old Millin seinien sisällä on syntynyt eräs it-maailman suomalainen menestystarina: avoimeen lähdekoodiin perustuva Vaadin- käyttöliittymäkirjasto, jonka alan ammattilaiset tuntevat globaalisti.

- Ne, jotka meitä tarvitsevat, kyllä tuntevat meidät – muut tuntevat aika heikosti. Olemme erikoistuneet yrityssovelluksiin. Suomessa asiakkaita ovat esimerkiksi Orion Pharma, SOK, Logica ja IF, toimitusjohtaja Joonas Lehtinen mainitsee.

Alun perin IT Mill Oy:nä vuonna 2000 aloittanut yritys muutti pari vuotta sitten nimensä tunnetuimman tuotteensa Vaadin Frameworkin mukaan.

- Perustajia yrityksellä oli viisi, joista kolme on edelleen toiminnassa mukana. Työntekijöitä on kaikkiaan 55. Yksi perusti juuri toimiston Palo Altoon ja kesään mennessä saadaan Saksaankin edustaja, kertoo Lehtinen.

Vaadin- käyttöliittymäkirjasto syntyi yrityksen omaan käyttöön, kun erääseen hankkeeseen ei löytynyt tarpeeksi hyviä työkaluja. Vuonna 2002 Vaadin julkistettiin avoimeksi ja ilmaiseksi lähdekoodiksi kenen tahansa kopioitavaksi ja edelleen kehitettäväksi.

- Asiakkaat voivat kehittää ohjelmistoja meidän työkaluilla omiin tarkoituksiinsa tai edelleen toisille, esimerkiksi julkishallinnolle. Suurehkoja järjestelmiä on jo monessa suuryrityksessä, joiden täytyy hallita suuria tietomääriä kuten TNT:ssä tai suurissa pankeissa. Työvälinettämme käyttäviä ohjelmistokehittäjiä on yli sadassa maassa, Joonas Lehtinen tietää.

Sen sijaan asiakasmääristä hänellä ei ole tarkkaa tietoa. Vaadin Oy:ssä asiakkaiksi lasketaan nimittäin kaikki sen tuotteita maailmalla käyttävät, vaikka he eivät maksaisikaan tuotteesta. Lehtinen veikkaa tämän hetken määräksi 50 000 aktiivista kehittäjää noin 150 maassa. Vaadin yksinkertaistaa ja nopeuttaa ohjelmistojen suunnittelua niin, että monet tekovaiheet voidaan jättää kokonaan pois.

Miten tästä sitten se bisnes revitään?

- Ajattelemme, että mitä suurempi käyttäjäkunta, sitä useampi myös ostaa meiltä palveluja. Meillä on asiakkaita, jotka käyttävät vain ilmaisia komponentteja, sitten on online-palveluja käyttäviä asiakkaita ja jotkut päätyvät myös avainasiakkaiksi. Nämä haluavat usein aluksi vain pientä konsultaatiota jossakin asiassa, mutta ostavat sitten vuosien mittaan enemmänkin palvelua, kertoo Lehtinen.

Joonas Lehtinen paljastaa, että kaupallisuuden kanssa on oltava hieman varovainen.

- Maailmalla on intohimoisia Vaadin-faneja, jotka kehittävät uusia komponentteja ja lähettävät niitä meille. He tekevät meille myös ilmaista mainosta, eikä ole hyvä, jos he tuntisivat, että heitä käytetään hyväksi. Esimerkiksi Brasiliasta tuli vähän aikaa sitten tiedustelu, että onko meillä mitään sitä vastaan, että he järjestävät meidän käyttöjärjestelmäämme koskevan sadan hengen konferenssin. Ei meillä tietenkään ollut, nauraa Lehtinen.

Maksaville asiakkailleen Vaadin Oy tarjoaa monenlaisia palveluita koulutuksesta kokonaisten järjestelmien rakentamiseen. Pisimmät asiakassuhteet ovat 10 vuoden takaa.

- Toimimme pääsääntöisesti täältä Turusta käsin. Asiakaspalavereja voidaan pitää Skypen kautta, Joonas Lehtinen sanoo.

Vaadin- käyttöliittymäkirjasto lähti leviämään maailmalle laajemmin vuonna 2009, jolloin Lehtinen ja kumppanit saivat paketoitua teknologian paremmin. Sen jälkeen liikevaihto on kasvanut 40 prosenttia vuodessa. Tänä vuonna tavoitteena on 5,5 miljoonan liikevaihto.


Vaadin Oy:n logo viittaa huomaamattomasti poroon. Siitä voi myös kätevästi rakentaa erilaisia kuvioita - aivan kuten asiakkaat rakentavat omia järjestelmiään Vaadin- käyttöliittymäkirjaston palikoista, kertoo toimitusjohtaja Joonas Lehtinen.

anneli.perkio@y-lehti.fi

Julkaistu 04/2012        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa