Tuija Wikström-Lepistö, 75

Haluan oppia käyttämään tietokonetta

Pidin juhlat, kun täytin 50. Ennen sitä tai sen jälkeen en ole juhlinut syntymäpäiviä. Olin silloin päässyt hyvään vaiheeseen elämässä; olin terve, asuin omassa asunnossa ja tein töitä omassa yrityksessäni.

Synnyin Nousiaisissa. 15-vuotiaana muutin Turkuun kun pääsin töihin Brahenkadulla toimineeseen Kevytvaatteeseen. Asuin isän äidin luona Sirkkalankadulla hellahuoneessa. En muista, että olisin koskaan haaveillutkaan yksin asumisesta. Sitä olen ihmetellyt jälkeenpäin. Olisinhan minä voinut mennä yksinkin kun olin töissä.

Asuin mamman kanssa siihen asti kunnes parikymppisenä menin naimisiin. Sain kaksi poikaa, Hannu syntyi 1959 ja Mika -67. Mies joi ja oli väkivaltainen ja se liitto sitten onneksi päättyi, olisi saanut päättyä jo aikaisemmin.

Muutin Raunistulaan, josta ostin oman asunnon. Olin ollut töissä Kevytvaatteessa, Parvillassa ja Vuolan Kutomossa. Siellä Raunistulassa minulla oli sitten jo oma ompelimo ja hirveästi töitä. Töitä on aina ollut paljon, olen tehnyt alihankintaa ja vaatteita yksityisille.

Töitä on aina ollut paljon

Tapasin Lepistön tansseissa. Hän oli autopeltiseppä ja asui Liedossa. Minä viihdyin Turussa ja kuljimme kahden kodin väliä. Muutin 1990-luvun lopulla tänne Lietoon.

Mies sai ensimmäisen halvauksen jo kaksikymmentä vuotta sitten. Välillä hän kuntoutui tosi hyvin, mutta on viimeisen vuoden ollut ihan hoidettava. Minä olen nyt omaishoitajana, omasta halustani.

Miehen sairaudesta huolimatta olemme matkustelleet. Viimeisestä yhteisestä ulkomaanmatkasta tosin on jo vähän aikaa, olimme kaksi viikkoa Teneriffalla 2008. Siellä pyörätuolipotilaan oli todella helppoa olla, hotellissa ja lentokentällä ja joka paikassa. Käymme myös mökillä. Nyt mökkirannan laituriin on rakennettu nosturi, jolla pyörätuoli nousee veneestä.

Jäin eläkkeelle 65-vuotiaana, mutta teen edelleen töitä sen verran kuin ehdin ja voin tehdä eläkkeen rinnalla. Yrittäjäeläke jäi aika pieneksi, kun miehen hoito on vaatinut jo monta vuotta paljon aikaa. Minulla on kuitenkin edelleen hyvä terveys.

Olen aina ollut yksinyrittäjä. Artesaaniopiskelijoita tässä on välillä ollut harjoittelemassa. Joskus ajattelen, että olisi ollut mukava laittaa vähän isompi yritys, mutta kun töitä on ollut aina niin paljon, ettei ole ehtinyt.

Uusi vaihe elämässä

Juuri nyt minulla ei ole muita harrastuksia kuin puutarhanhoito ja mökillä käyminen. Tai pidän minä Aivovammayhdistyksen käsityökerhoa, mutta nyt olen ajatellut lopettaa sen. Aikaisemmin kävin kuntosalilla ja hiihdin talvisin. Olen myös ollut aktiivisesti mukana Aivovamma- ja afasiayhdistyksen toiminnassa. Tietokoneen käyttöä haluaisin opetella, olen monta kertaa katsonut niitä kursseja, mutta en ole ehtinyt osallistua. Jos osaisin käyttää tietokonetta, voisin hoitaa pankkiasiatkin sitä kautta.

Nyt on taas uusi vaihe elämässä, kun mies on yhden viikon kuukaudesta hoivakodissa. Totuttelemme vasta siihen, se tuntuu oudolta. Hoivakodissa on omat rutiinit ja ne vähän sotkevat taas kotihoitoa, kun mies tulee takaisin.

Tulevaisuudelta en toivo muuta kuin terveyttä.

Jos nyt ajattelen, että olisin viidenkymmenen ja mietin, mitä tekisin eri tavalla niin en tiedä. Siinä iässä voi vielä tehdä mitä vain, ei ole liian vanha mihinkään.

Kaikki on kuitenkin mennyt enimmäkseen hyvin.

Info

Tuija Wikström-Lepistö

Syntyi 1937

Aloitti rippikouluiässä aputyttönä ompelimossa Turussa.

Oppi ompelijaksi työn kautta, perusti oman toiminimen ja työskentelee edelleen.


Tuija Wikström-Lepistöllä ei ole pulaa tekemisestä. Hän työskentelee yhä omassa ompelimossaan samalla, kun toimii miehensä omaishoitajana.



50-vuotispäivänään Tuija Wikström oli kaikin puolin tyytyväinen elämäänsä. Syntymäpäiväjuhlat hän järjesti vähän vastentahtoisesti, mutta hauskat juhlat niistä tuli.


Julkaistu 04/2012        

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa