Tulevaisuutta ei ennusteta vaan tehdään
Yrittäjä Ari Aalto edustaa Varsinais-Suomea Suomen Yrittäjien tulevaisuusvaliokunnassa. Mistä ihmeestä on kyse ja miksi?
Aallon mukaan kolmatta vuotta tulevaisuutta luotaava valiokunta tarkastelee ja pohtii maailman ja yhteiskunnan menoa pitkällä aikavälillä ja hahmottelee yrittäjyyden muutoksia ja mahdollisuuksia.
- Tulevaisuutta ei voi ennustaa! Pyrimme saamaan tietoa analysoitavaksi ja tehdä johtopäätöksiä niiden pohjalta. Puhuisin mieluummin tulevaisuuden tekemisestä.
Aalto kertoo olleensa aina kiinnostunut tulevaisuuden pohtimisesta analyyttisesti, ja haluaa haastaa itsensä ennakkoluulottomaan ajatteluun ja rutiinien kyseenalaistamiseen. Kun aikajanat ovat tavallisesti vuoteen 2020 tai jopa 2050, harmaita aivosoluja saa myllätä tosissaan.
Suurimmat yleisesti tunnustetut kysymykset koskevat ilmastonmuutosta, väestönkasvua, talouden globalisaatiota sekä luonnonvarojen kysyntää. Esimerkiksi makean veden varannot ovat jo Saksassa rajalliset, ja se on huomioitava yritystoiminnassa.
Tekniikka kehittyy aina ennakoitua nopeammin. Lyhyen aikavälin kehitys yliarvioidaan helposti ja pitkän aikavälin aliarvioidaan. Aalto mainitsee pelottaviksi seikoiksi moraalikadon, maapallon ihmismäärän ja sodan uhkat.
- Moraalikato on osaltaan johtanut muun muassa maailmanlaajuiseen finanssikriisiin. Kuinka maapallo ja sen luonnonvarat kestävät lisääntyvän ihmismäärän? Millä ja miten kansat tulevaisuudessa ruokitaan?
Sinä itse vaikutat
Intiassa ja varsinkin Aasiassa elintaso nousee kohisten, ja jos kaikki päättävät haluta nautiskella pihviaterioita, ollaan helposti pulassa. Lihantuotanto kuluttaa runsaasti luonnonvaroja ja hyötysuhde on huono.
Sodan uhkina näyttäytyvät elinkelpoisten maa-alueiden hakeminen ja juomavesi. Nämä syyt voivat panna liikkeelle uusia kansainvaelluksia.
Kovin synkältä ja epätoivoiselta vaikuttaa, eikö meillä ole mitään hyvää odotettavissa? Aalto poimii hyviksi ja positiivisiksi asioiksi ihmisten paikasta toiseen liikkumisen vähenemisen, sillä se hidastaa ilmastonmuutosta.
- Videoneuvottelut ovat jo arkea. Virtuaalimatkailu lisääntyy tulevaisuudessa. Myös tavaroiden ja hyödykkeiden siirtäminen voi vähentyä 3D-tulostamisen avulla.
Aalto toteaa, että on haasteellista viedä mietteet konkreettisesti järjestön jäsenten yritystoiminnan kehittämiseen. Eiköhän se onnistu, Aallon profiloidessa tulevaisuusvaliokunnan jäseniä, keskeisiä ominaisuuksia ovat optimistisuus, avoimuus ja ennakkoluulottomuus myös hullummillekin ajatuksille ja ideoille.
- Tulevaisuuden pohtiminen on vastuun kantamista seuraavista sukupolvista. Se kuuluu jokaiselle. Omat, pienetkin ratkaisut ja valinnat vaikuttavat.
![]() |
Ari Aalto edustaa Varsinais-Suomea Suomen Yrittäjien tulevaisuusvaliokunnassa, joka pohtii muun muassa väestönkasvua ja luonnonvarojen kysyntää. Minkä verran maapallo kestää luomakunnan kruunun toilailuja? |
–a-ss.