Miljoonan euron käännössopimus Turkuun

Turkulainen Lingsoft-konserniin kuuluva PasaNet Oy voitti viime syksynä tarjouskilpailun suomen- ja ruotsinkielisten EU-käännösten tekemisestä Euroopan parlamentille. Tammikuussa solmittujen nelivuotisten sopimusten arvo on noin miljoona euroa. Lisäksi yritys voitti varallaolosopimuksen saksan kielen käännöksistä.

Uusien sopimuksien myötä Lingsoft toimittaa Euroopan parlamentin asiakirjojen käännöksiä kaikista Euroopan unionin virallisista kielistä suomeen ja ruotsiin.

Yritys ei ole asialla ensimmäistä kertaa. 1994 perustettu Pasanet sai ensimmäisen EU-käännössopimuksen jo 1995. Menneillä töillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä kun uusista kilpaillaan, toimitusjohtaja Juhani Reiman sanoo.

– Tarjouskilpailuihin on joka kerta suhtauduttava äärimmäisen vakavasti. Työ on tehtävä mahdollisimman huolellisesti, sillä yksikin puuttuva liite aiheuttaa tarjouksen hylkäämisen.

Lingsoftissa tarjouksen tekemiseen osallistui useita ihmisiä ja siihen käytettiin monta viikkoa. Lopullinen ”tarjousasiakirja” oli iso pahvilaatikko, joka sisälsi 12 mapillista tavaraa. Tarjouksenteon tarkkuutta kuvaa se, että yksi osa tarjousta on noin kymmenen sivun mittainen näyteteksti, jossa saa olla korkeintaan viisi virhettä. Kuudes virhe, vaikkapa ylimääräinen välilyönti, tekee tarjoamisen turhaksi.

Tehtävät otetaan nopeasti vastaan

– Ruotsin käännösten tekeminen on nyt ensimmäistä kertaa meillä, myyntijohtaja Ilona Eloranta kertoo.
Käytännön ruotsin käännöstyöstä huolehtii noin 70 freelance-kääntäjän tiimi. PasaNet on sitoutunut ottamaan vastaan kaikki arkisin klo 9.30 -19.00 tarjotut työt kahden tunnin sisällä. Työtarjoukset tulevat näkyviin yrityksen kehittämässä kääntäjien tiedotusportaalissa, mistä kuka tahansa tiimiin kuuluva kääntäjä voi ottaa työn tehdäkseen.

– Järjestelmä on kaikille kätevä, olisi aika mahdoton tehtävä ottaa jokaisen työn kohdalla erikseen selville, kuka voisi tehdä sen, EU-asiakkuuksista vastaava avainasiakaspäällikkö Jenni Björksten sanoo.

Käännöstoimisto työllistää yhteensä noin 150 EU-kääntäjää, jotka tekevät käännöksiä kaikista EU:n virallisista kielistä sekä suomeen että ruotsiin.

– Brysselissä kaikkia juhlapäiviä ei vietetä samaan aikaan kuin Suomessa, joten esimerkiksi joulu- ja juhannusaatot ovat EU-työpäiviä, operatiivinen johtaja Maria Leinonen huomauttaa.

Lingsoft-konserniin kuuluvat  Lingsoft Translationin lisäksi Lingsoft Oy, Ellibs Oy sekä The English Centre Oy. Kääntämisen lisäksi yritysryhmä on kehittänyt muun muassa kielenhuolto- ja puheentunnistustyökaluja sekä muita kieliteknologisia ratkaisuja ja palveluita.


Jenni Björksten (vas.), Juhani Reiman, Ilona Eloranta ja Maria Leinonen iloitsevat toimiston saamasta huomattavasta käännössopimuksesta. Työ on vaativaa ja jo itse tarjouksen tekeminen vaati monen viikon valmistelun.


pirkko.varjo@y-lehti.fi

Julkaistu 04/2012        
Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa