Eläinte hyvinvointi takaa ihmisten hyvinvointia

Vetcare Oy tuo maahan ja kehittää itse lääkkeitä ja vapaakauppavalmisteita lemmikeille ja tuotantoeläimille ollen yksi maan suurimmista eläinlääkealan yrityksistä. Nopeasti kansainvälistyvä Vetcare on suomalaisten eläinlääkäreiden 1992 perustama, ja heidän sekä työntekijöiden omistama.

Parissakymmenessä vuodessa on muuttunut paljon: alan yrityksiä on enemmän, lääkkeiden ja hoitovaihtoehtojen määrä on kasvanut ja seuraeläimien painotus noussut. Myös lainsäädäntö on kehittynyt huomattavasti.

Liiketoimintajohtaja Heikki Kurkela kertoo Suomen olevan pieni ja rajoittunut markkina-alue jo kielen takia. Eläinlääkemarkkinoiden kasvu jäähtyy, ja kun yrityksellä on asiantuntemusta ja hyviä valmisteita ja käytäntöjä, suunta on ulkomaille. Liikevaihdosta kolmannes saadaan viennistä Eurooppaan ja muun muassa Japaniin.

- Yhden lääkkeen kehittäminen vie satojatuhansia euroja, ja meillä on eri laajuisia tuotekehityshankkeita meneillään parikymmentä. Investoimme liikevaihdosta 15 prosenttia uusien tuotteiden kehittämiseen, Kurkela selvittää.

Suunta ulkomaille

Yritys on kehittänyt esimerkiksi kapeakirjoisia, vain harvoihin bakteereihin tehoavia, antibiootteja tuotantoeläimille. Kurkela huomauttaa, että eläimille kehitettyjen lääkkeiden vaatimukset ovat tarkempia kuin ihmisille suunnattujen valmisteiden, ja ravinnoksi päätyvien eläinten kohdalla tarkkaillaan muun muassa jäämiä ja varoaikoja.

Kahdella paikkakunnalla toimiva yritys työllistää tällä hetkellä 25 henkilöä ja liikevaihto on noin 11 miljoonaa euroa. Salon Muurlassa toimii myynti, markkinointi ja vienti, Mäntsälässä keskitytään tuotekehitykseen.

Eläinten hyvinvointi on omistajalle tärkeää riippumatta siitä, onko kyseessä seura- vai tuotantoeläin. Eläinlääkärit erikoistuvat entistä enemmän, ja omistaja – lääkäri – valmistaja –ketjun toimiminen ja yhteistyö korostuu hoitovaihtoehtoa kartoitettaessa.

- Uskon, että muutamassa vuodessa kasvamme vielä suuremmaksi edelläkävijäksi, vaikka uudet määräykset koti- tai EU-lainsäädännössä luovat haasteita. Kehitämme myös pilvipalveluita eläinlääkäreille. Eläinten hyvinvointi takaa turvalliset elintarvikkeet ja psyykkistä hyvinvointia myös ihmisille.


Heikki Kurkelan edustama Vetcare kehittää uusien lääkevalmisteiden lisäksi uusia palveluita esimerkiksi eläinlääkäreiden käyttöön.

-as-s.

Julkaistu 04/2012        
Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa