Messumatka muutti Lasse Sinkkosen elämän
Loimaan Metsämaalla asuva Lasse Sinkkonen teki lähes kolmenkymmenen vuoden uran energiateollisuudessa. Siinä vaiheessa, kun samanikäiset kaverit alkoivat haikailla lähestyvien eläkepäivien perään, Sinkkonen tarttui toimeen ja muutti elämänsä kertaheitolla. Hän vaihtoi alaa ja ryhtyi yrittäjäksi eikä kadu nyt muuta kuin ehkä ihan vähän sitä, ettei tehnyt muutosta jo aikaisemmin.
Lounais-Suomen Kuivajääpuhdistus syntyi 2008, kun Sinkkonen tutustui menetelmään teollisuusalan messuilla. Kuivajääpuhdistus on täysin vedetön puhdistusmenetelmä, jossa voimakkaalla ilmanpaineella puhalletaan kuiva- eli hiilihappojäätä puhdistettavaan kohteeseen. Kohteiksi sopivat muun muassa koneet ja laitteet sekä erilaiset teollisuudessa käytettävät muotit. Hygieenistä menetelmää voidaan käyttää myös elintarviketeollisuudessa. Laitteita ei välttämättä tarvitse purkaa puhdistusta varten, jolloin syntyy säästöä, eikä kuivajääpuhallus hio laitteen pintaa. Siitä ei myöskään synny mitään muuta jätettä kuin se, mikä puhdistettavasta kohteesta irtoaa.
– Teemme töitä esimerkiksi painotaloissa, voimalaitoksissa ja paperitehtaissa. Erikoisin kohde, jossa olen ollut oli läpimitaltaan 80-senttinen ja yli 20 metriä pitkä metalliputki, joka puhdistettiin sisältä, Lasse Sinkkonen kertoo.
Kuivajääpuhdistuksen lisäksi Sinkkosen yritys tekee soodapuhallusta mm. venetelakoilla ja yksityisille veneilijöille sekä mobilistiharrastajille. Myös teollisuudessa on paljon soodalla puhdistettavia kohteita.
Nikkarointi sai odottaa
Messuilta saadun kipinän jälkeen oma yritys pääsi vauhdikkaasti liikkeelle. Metsämaalla sijaitsevan omakotitalon pihapiiriin oli juuri rakennettu halli, jossa isännän oli tarkoitus nikkaroida vapaa-aikoinaan. Siitä tulikin yrityksen tukikohta, jossa säilytetään välttämättömiä koneita kuten suurta kompressoria ja puhalluslaitteita. Asiakaskunta alkoi muodostua sinnikkään markkinoinnin tuloksena.
– Alussa otin henkilökohtaisesti yhteyttä noin 800:n yritykseen ja kerroin palveluistani. Nyt en ole tarvinnut markkinointia paljoakaan, joskin ilmoittelu sekä nettimainonta ovat osa markkinointia, Sinkkonen kertoo.
L-S Kuivajääpuhdistus on työllistänyt alusta asti yhden ulkopuolisen työntekijän. Tänä keväänä tilanne muuttui, kun Sinkkosen oma poika, diplomi-insinööri Ville Sinkkonen tuli töihin isän yritykseen. Samalla aloitettiin kolmen vuoden päähän tähtäävän sukupolvenvaihdoksen valmistelut.
– Täytän silloin 63. Tuskin minä työntekoa kokonaan lopetan, mutta olisi mukava vaikka matkustella vähän nykyistä enemmän, Sinkkonen tuumii.
![]() |
Kuivajääpuhdistus on vanha menetelmä, jota kuitenkin on Suomessa käytetty vasta kymmenkunta vuotta. Sen etuja ovat tehokkuus, vedettömyys ja se, että laitteita ei tarvitse purkaa puhdistusta varten, yrittäjä Lasse Sinkkonen kertoo. |
pirkko.varjo@y-lehti.fi