Ville Itälä ryhtyi valvomaan EU:n rahankäyttöä

Ville Itälä valittiin vuonna 2004 ensimmäistä kertaa jäseneksi Euroopan parlamenttiin, jossa hän on ehtinyt vuosien varrella toimia useissa eri luottamustehtävissä. Lähes kahdeksan vuotta kestänyt europarlamentaarikon ura Brysselissä on kuitenkin nyt taakse jäänyttä, sillä maaliskuun alusta Itälä on toiminut Luxemburgissa sijaitsevan Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsenenä. Vuonna 1977 perustettu tuomioistuimen päätehtävänä on valvoa EU:n budjettivarojen käyttöä. Viimeisenä meppiviikkonaan Itälä vielä listasi joitakin tärkeitä tapahtumia menneiltä vuosilta.

- Suomessa ei ihan aina tunnuta ymmärtävän, miten tärkeä päätöksentekoelin parlamentti loppujen lopuksi on. Siellä pääsee kyllä pienikin maa vaikuttamaan, kun osaa oikeat vaikuttamisen keinot. Budjettivaliokunnan jäsenenä minulle on aina ollut tärkeää, miten EU:n rahoja käytetään ja erityisesti sydäntä lähellä on ollut Itämeren tilaan liittyvät asiat. Saimme aikaan Itämeri-strategian, minkä lisäksi Itämerelle tuli oma budjettikohta ja sille myös rahaa. Paljon toki vielä riittää tehtävää, mutta isoja askeleita Itämeren puolesta kuitenkin otettiin, Itälä listaa.

Vuosien varrelle mahtui myös suuria haasteita, joissa ei edetty ihan toivotulla lailla.

- Ensinnä tulee mieleeni kaksi asiaa, joissa tehtiin valtavasti töitä, mutta ei päästy toivottuun lopputulokseen. Toinen oli kuljettajayrittäjien työaikadirektiivi, joka meni meidän näkökulmastamme pieleen. Toinen on etenkin pieniä yrityksiämme koskeva rikkidirektiivi, jossa saimme joitakin parannuksia alkuperäiseen esitykseen, mutta lopputulos ei ollut toivotunlainen, Itälä harmittelee.

Luxemburg tuo muutoksia työhön ja elämään

Itälä lähtee uuteen tehtäväänsä täynnä intoa. Myös Luxemburg asuinympäristönä viehättää.

- Lähden uuteen työhöni erittäin mielissäni ja korkein odotuksin. Tilintarkastustuomioistuimen arvo näissä taloudellisissa olosuhteissa on koko ajan noussut. Valvoohan se sitä, että eurooppalaiset veronmaksajat saavat mahdollisimman paljon vastinetta rahoilleen. Talouden kriisihän ei Euroopassa ole ohi, vaan vaaditaan edelleen kovia toimenpiteitä. Tarvitaan säästämistä mutta ennen mutta kasvua. Pienten ja keskisuurten yritysten merkitys on ratkaisevan tärkeää. Niille pitää luoda edellytykset kasvuun.

Vaikka perhe ei vielä olekaan ehtinyt muuttamaan Luxemburgiin, kaikki ovat tyytyväisiä tehdystä ratkaisusta

- Perhe seuraa perässä ihan lähiaikoina, kun tarvittavat järjestelyt saadaan hoidetuksi. Lähdin tänne niiltäkin osin hyvillä mielin, että Luxemburg on turvallisempi paikka asua kuin Bryssel, mistä lapsetkin ovat olleet innoissaan. Mielestäni tämä paikallinen elämäntyyli on lähempänä suomalaista kuin mitä Belgiassa oli, Itälä toteaa.


Ville Itälä lähtee korkein odotuksin uusiin tehtäviin.

pentti.salonen@y-lehti.fi

Julkaistu 04/2012        
Jappis Oy

Jappis Oy

Mainostoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa