Yrittäjäkin tarvitsee taiteilijan hulluutta
Jorma Uotisen mukaan taiteilijoihin liitetään usein tietynlainen hulluus. Uotinen itse mieltää sen ennemminkin herkkyytenä ja uskalluksena ottaa riskejä.
- Samat piirteet auttavat myös yrittäjää, Uotinen sanoo.
Tanssija, koreografi ja luova johtaja Jorma Uotinen puhui Tapiolan Yrittäjän Iltakoulussa Salon Astrum-areenalla 13.3. otsikolla Luova johtajuus avaa yrittäjälle uusia polkuja.
Uotinen aloitti charmikkaan ja runollisen esityksensä kertomalla, kuinka asiat, joita hän on elämänsä aikana kokenut, ovat muokanneet hänestä sen persoonan, joka hän nyt on. Viisivuotiaana Uotinen ilmoitti haluavansa ostaa Porin teatterin ja 10-vuotiaana hän pääsi sinne töihin.
- Lapsuuden ja nuoruuden kokemuksilla on määräävä ja merkittävä vaikutus lopun elämän valintoihin, Uotinen kertoo.
Nuorille täytyy Uotisen mukaan antaa mahdollisuus toteuttaa itseään ja kulkea omia polkujaan.
- Jokaisen itsetuntoa tulee kannustaa ja kehittää. Ilman sitä elämä menettää merkityksensä ja kulttuuri uudistumiskykynsä. Kannustamisen taito on heikoimmin kehittynyt taitomme, Uotinen sanoo.
Taiteilija ei voi liehitellä
Nykyisin peräänkuulutetaan brändiä. Omaa imagoaan Uotinen on seurannut huvittuneena.
- Lähinnä silmälaseistaan tunnetuksi tullut Uotinen, hän siteeraa.
- En usko tällaiseen ulkoapäin rakennettuun imagoon tai brändiin. On uskallettava olla oma itsensä. Taiteilija ei voi liehitellä ketään, Uotinen jatkaa.
Taiteiden kautta voimme nähdä asioita oman itsemme ulkopuolelta. Uotisen mukaan taide tarjoaa syviä elämyksiä, jotka antavat sisältöä elämään: arvoa, merkityksiä ja asennoitumistapoja.
Menestys on ennalta-arvaamatonta
- Koreografina ja tanssintekijänä minua kiinnostaa se, mitä ei voi etukäteen tietää – se, joka selviää vain tanssimalla. Taiteilijan matka on määrätietoista pyrkimystä ja vaistonvaraista hapuilua kohti päämäärää, jota voi vain arvailla, Uotinen sanoo.
Uotinen kyseenalaistaa nykyaikaiset tuottavuuden ja kasvun vaatimukset.
- Menestys on ennalta-arvaamatonta. Helpot voitot on unohdettava, niitä ei ole. Tämän ajan ongelma on tuottavuuden vaatimus. Kilpailun vaara on siinä, että painottamalla kasvua poimitaan esiin keskinkertaisuuksia. Meidän pitäisi nostaa esiin huippuosaajia, hän sanoo.
Miten oppia ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta?
Muutoksen pelko on hyvin yleistä, mutta Uotisen mukaan hyväksyminen on ainoa vaihtoehto. Kukaan ei voi etniselle taustalleen mitään.
- Kukaan ei ole syntynyt ennakkoluuloiseksi. Ennakkoluulot ovat kokonaan ihmisten synnyttämiä, hän toteaa.
- Ruusu ja lilja ovat erilaiset ja kumpikin kauniit, Uotinen siteeraa William Blakea.
Onnistunut yhteistyö on yhteinen kunnia
- Tavoitteeni on ollut huipputiimin luominen. Se on monivuotinen prosessi, eikä ole aina hauskaa. Johtajalta odotetaan kykyä tehdä päätöksiä ja vapauttaa luovuutta, Uotinen kertoo.
Tiimi edistyy sitoutumisen myötä. Johtajan tehtävä on huolehtia, että tiimi pysyy toiminnassa ja tavoitteet realistisina.
- Tiimi ei toimi elleivät ihmiset yksilöinä kehity. Tiimi on yhdessä oppimista. Toisten kanssa voi saada aikaan sellaista, mihin ei koskaan pystyisi yksin. Onnistunut yhteistyö on yhteinen kunnia, Uotinen sanoo.
![]() |
emmi.harju@y-lehti.fi