Järki käteen IT-markkinoilla
– Aika sissi on sellainen ihminen, joka nykyään ryhtyy itse asentamaan tietokonettaan. Eihän juuri kukaan enää kuvittele osaavansa korjata autoaankaan, Tuomas Kaukinen sanoo.
Kaukinen on tietotekniikkaratkaisuja yrityksille myyvän Turun Tietokeskuksen toimitusjohtaja, joten hänellä on asiassa oma lehmä ojassa. Asiakkaalle myydään mielellään kokonaispalvelua, johon kuuluvat koneet, ohjelmat, ylläpito ja tukipalvelut kuukausimaksulla. Kaukinen on silti myös sitä mieltä, että mitä tahansa ei kannata myydä eikä ostaa.
– Tietoteknisiä laitteita tulee markkinoille valtavat määrät, mutta käyttäjien tarpeet eivät ole paljon muuttuneet. Hienojen nimitysten ja muodikkaiden laitteiden ei pidä antaa hämätä; jos niille ei ole todellista tarvetta, niitä ei kannata hankkia muodin vuoksi.
Yhtenä esimerkkinä hieman hämäävästä laitemarkkinoinnista Kaukinen nostaa esiin tabletit. Niistä puhutaan ikään kuin ne kuuluisivat jokaiselle työpöydälle vaikka laite ei tosiasiassa tuo juuri mitään uutta esimerkiksi kannettavaan verrattuna.
– Toinen on pilvipalvelut, itse asiassa vain uusi nimi jo pitkään käytössä olleelle palvelulle. Sehän tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sähköpostit eivät ole käyttäjän koneella vaan palveluntarjoajan palvelimessa, vähän kuin entisajan keskustietokoneessa.
Asiaan vihkiytymätön tuntee itsensä tosi kädettömäksi IT-kaupassa. Onneksi kädettömiä on niin paljon, ettei tarvitse olla yksin, Kaukinen lohduttaa.
– Ei voi millään edellyttää, että tavallinen tietokoneenkäyttäjä hallitsisi kaikki termit. Sen takia tietotekniikkaan voikin suhtautua kuten mihin tahansa ulkoa ostettavaan palveluun, vaikka toimistosiivoukseen. Antaa niiden hoitaa, jotka osaavat. Meillä on asiakkaina paljon yrityksiä, jotka eivät edes omista omia tietokoneitaan eikä heitä kiinnosta mikään muu kuin se, että koneet toimivat.
Turun Tietokeskus työllistää yli 20 IT-alan ammattilaista. Sen asiakkaina ovat pääasiassa yritykset ja julkishallinto. Tietokeskus on Nokian Lumia-kumppani.
![]() |
Tuomas Kaukisen luotsaama Turun Tietokeskus tarjoaa myös muodikasta pilvipalvelua. Kaukisen mukaan kuluttajan kannattaa ottaa selvää, missä oma pilvi sijaitsee, sillä eri maiden erilaiset lainsäädännöt voivat jossain tapauksissa tehdä yksityisistä tiedoista yhteistä omaisuutta. Kuvassa myös Antti Säynäjäkangas (vas.) ja Oscar Stormbom, jotka tekevät esiasennuksia asiakkaille meneviin koneisiin. |
–pv.