Suunnista sateella sienimetsään tai köllähdä sohvan syliin

Ohjaaja, näyttelijä Mikko Kouki uppoutuu pohtimaan satunnaisen sadepäivän parasta tekemistä. Keittiön pöydän äärellä mahdollisuuksia sateiseen, mutta mukavaan päivään avautuu monta.

- Uskallanko kertoa… menisin piehtaroimaan alasti nurmikolla!

Tällä hetkellä kodin takapiha on sen verran katseille altis, että Kouki jättää ulkoilma-nakuilun suosiolla väliin.

Rankkasateella pysytellään sisätiloissa, mutta muuten tihkusade tekee hyvää taiteilijan herkille limakalvoille ja operoiduille nenä- ja otsaonteloille. Tämän tietää myös jokainen allergikko.

Kouki innostuu tihkusateesta, juuri silloin on hienoa mennä kävelemään metsään ja etsiskellä sieniä.

- Varsinkin Liedon Vanhalinnan maastoissa on kivoja kävelyreittejä. Uskon, että saan vielä vanhemmankin pojan näille reissuille mukaan.

Kotona on terassi, jonka lipan alla on mukava istuksia ja kuunnella sadetta. On nautinnollista kuunnella ja katsella sadetta, kun itse saa olla suojassa. Toisaalta sateessa voi tehdä ihan mitä vaan.

Oulun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja muistuttaa, että Turun kaikki kesäteatterit ovat katettuja, ja yleisö säästyy kastumiselta. Jos taivas lorottaa vettä reippaanlaisesti, Kouki ehdottaa piipahdusta kirjastoon tai ravintolalaivalle.

- Tai menkää maauimalaan! Sadepäivänä sinne mahtuu. Nehän ovat tupaten täynnä aurinkoisina päivinä.

Aina on hyvä aika maata sohvalla. Sade antaa ihanan armahduksen, luvan heittäytyä selälleen sohvalle nauttimaan ja lepäämään.

- Ei aina tarvitse lähteä mihinkään. Joskus sohvalla löhöäminen vaatii telkkaria tai kirjaa, mutta usein minä nukun. Nukun, herään ja nukun uudestaan. Mahtavaa!


Aina on hyvä aika maata sohvalla. Mikko Kouki rohkaisee sukeltamaan sadepäivänä sohvan uumeniin lepäämään.

–a-ss.

Julkaistu 06/2012        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa