Pyörällä ympäri ja vesibussilla vossikka-ajelulle

Matkailutoimittajien Kilta ry valitsi MATKA 2012 –messuilla Saariston Rengastien kotimaan matkakohteeksi. Saariston Rengastielle voi lähteä tänä vuonna koko kesäkauden ajan ja vielä alkusyksylläkin, sillä Antonia-lautta ajaa Houtskarin ja Iniön välisellä reitillä tänä vuonna syyskuun loppuun asti.

Paraisten kaupungin markkinointipäällikkö Niclas Gestranius kertoo, että pyörämatkailua on kehitetty jo jokunen vuosi, ja kaupungin hankkimat vuokrapyörät ovat ahkerassa käytössä. Vuokrauspisteitä on muun muassa majoitusliikkeiden ja vierasvenesatamien yhteydessä, ja pyörän voi palauttaa muuhunkin kuin lähtöpaikkaan.

- Valinta kotimaan matkakohteeksi on hieno tunnustus! Gestranius iloitsee.

Uutta on tänä vuonna se, että Turusta pääsee vesibussilla m/s Autereella Nauvoon heinä- ja elokuussa. Vesibussi pysähtyy Seilin saarella, joka on toiminut spitaalisten ja mielisairaiden karkotussaarena.

Vesibussi lähtee Aurajoelta aamupäivällä ja palaa Turkuun illalla. Aikaa Nauvossa seikkailemiseen jää pari tuntia. Gestranius ehdottaa vaikka vossikka-ajelua, sillä talven aikana saarella metsätöissä ahkeroineet hevoset ajeluttavat halukkaita kesällä Nauvon kirkonkylässä.

- Hevoset ovat jo kokonsa puolesta näkemisen arvoiset, Gestranius huomauttaa.

Rowlit-festivaalia ei tänä vuonna järjestetä, mutta muita musiikkifestivaaleja on Turunmaan seudulla useita: jatsia, kamari- tai urkumusiikkia, Sibeliusta, bluesia ja kansanmusiikkia.

- Airisto on aina käynnin arvoinen, Gestranius muistuttaa.

Airisto Span erilaiset saunat, kylpytynnyrit ja uima-altaat meren äärellä houkuttelevat vilukissankin uimaan.

–a-ss

Julkaistu 06/2012        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa