Yhteistyö osaamisen kasvattamisessa

Salon seudun aikuisopisto on yhdessä lähialueen yritysten kanssa keskittynyt etsimään uusia tapoja työelämän ja organisaatioiden kehittämiseen. Yksi suosituimmista on työnantajan ja Ely-keskuksen yhteisrahoituksella toteutetut Yhteishankintakoulutukset.

Yhteishankintakoulutuksissa on kasvatettu olemassa olevan henkilökunnan osaamista, rekrytoitu yrityksille uutta osaavaa henkilökuntaa ja koulutettu henkilökuntaa uusiin työtehtäviin muutostilanteessa.

Yrityskohtaisista koulutuksista syntyy pitkäkestoisia kumppanuuksia, joista esimerkiksi käy Salossa ja Mäntsälässä toimiva Vetcare Oy.

- Koulutusten kautta yrityksemme saa tehoa prosesseihin, liiketoimintajohtaja Heikki Kurkela tiivistää.

Salon seudun aikuisopisto, Yrityssalo, Salon työ- ja elinkeinotoimisto ja Varsinais-Suomen Ely-keskus muodostavat yhdessä julkista neuvontapalvelua tarjoavan Salo Mill –verkoston. Sen tavoitteena on toteuttaa seudullisia yrityspalveluja asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti.

Salo Mill –verkostoa koordinoi Yrityssalo.


Julkaistu 09/2012        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa