Valtuustoihin kaivataan yrittäjän ääntä

Suomen Yrittäjien kaksikymmentä kuntaa kattava kuntavaalikiertue rantautui syyskuun puolessa välissä Turkuun. Kiertueen tarkoituksena on julkistaa Suomen Yrittäjien päätavoitteet kuntavaaleissa ja innostaa yrittäjiä lähtemään ehdokkaiksi. Järjestön tavoitteena on saada yli tuhat yrittäjää maamme valtuustoihin seuraavalle vaalikaudelle. Kiertueen tiimoilta Turussa järjestettiin elinkeinoseminaari, joka keräsi paikalle seitsemisenkymmentä aktiivista yrittäjää ja kuntavaikuttajaa. Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujalan mukaan kuntien tulee varautua tulevalla valtuuskaudella tulojen kasvattamiseen ja menokuriin, mikä vaatii monien kunnan toimintojen ulkoistamista ja avaa näin mahdollisuuksia yritystoiminnalle.

- Suomen Yrittäjät korostaa kuntavaaleissa kolmea pääkohtaa. Kunnan päätöksenteon tulee olla yrityslähtöistä. Toiseksi kunnassa tulee olla elinkeinopoliittinen ohjelma, joka sisältää palvelustrategian, hankintastrategian ja yritysvaikutusten arvioinnin. Kolmanneksi tulee huolehtia siitä, etteivät kunnan liikelaitokset ja yhtiöt aiheuta markkinahäiriöitä.

Yrittäjyyden professori Jarna Heinonen pohdiskeli omassa puheenvuorossaan yritysten merkitystä kuntatalouteen. Hän korosti luovuuden, ja sitä kautta yrittäjämäisen asenteen tärkeyttä päätöksenteossa. Liedon kunnanjohtaja Terhi Isotalo esitteli käytännön tasolla hyviksi koettuja yhteistyön muotoja kunnan ja yrittäjien välillä. Hänen mukaansa kaiken lähtökohtana ovat maine ja asenne. Asioita tehdään yhdessä, ja se mitä sovitaan, se pitää. Pitkän linjan yrittäjävaikuttaja Kari Kantalainen listasi yrittäjien mietteitä menestyvän kunnan elinkeinopolitiikasta.

- Päätöksenteon tulee olla ripeää, avointa ja tasapuolista. Kunnan tulee huolehtia sopivasta tonttien ja toimitilojen tarjonnasta sekä palvelutarjonnan markkinoiden monipuolisesta kehittymisestä. Sen ohella, että kunnan tulee tukea yrittäjyyden syntymistä, kunnalla tulee olla myös aktiivinen rooli yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamisessa. Murrostilanteessa yrittäjiä tulee kohdella tasapuolisesti, Kantalainen painotti.


Yrittäjien merkitystä kunnan päätöksenteossa pohdiskelivat puheenvuoroissaan Anssi Kujala (oik.), Terhi Isotalo, Hanna Munter, Jarna Heinonen ja Kari Kantalainen.

-ps.

Julkaistu 10/2012        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa