Uusia malleja luovien alojen ja meri- ja metalliteollisuuden yhteistyölle

Humakin hallinnoiman Kaleidoskooppi-hankkeen tavoitteena on löytää uusia yhteistyömuotoja meri- ja metalliteollisuuden sekä luovien alojen välille. Luovaa alaa hyödynnetään meri- ja metalliteollisuuden yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Samalla luodaan uusia työtilaisuuksia luovan alan osaajille.

- Tarkoituksena on vastata meri- ja metalliteollisuuden oikeisiin tarpeisiin ja luoda pysyviä malleja yhteistyölle, kertoo projektituottaja Lan Le.

Valtakunnallinen, ESR-rahoitteinen hanke on saanut alkunsa yritysten aidoista tarpeista. Taustalla on esimerkiksi STX:n ideatiimin pohdintoja luovan osaamisen ja yhteistyön hyödyntämisestä. Len mukaan suurin osa hänen tapaamistaan ihmisistä onkin ollut kiinnostuneita projektista.

Monen alan osaajia

- Meri- ja metalliteollisuudessa on nyt suuri tarve uudistua ja suunnata uusille urille. Myös luovalla alalla on ollut tarve pohtia, miten luovaa osaamista voisi hyödyntää muilla aloilla, Le sanoo.

- Tämä on niin uudenlainen tapa muodostaa yhteistyötä eri alojen toimijoiden välille, että molemmilta puolilta on löytynyt myös ennakkoluuloja. Erityisesti alkuvaiheessa kohtasin enemmän ennakkoluuloja luovan alan puolelta, Le jatkaa.

Nyt hankkeessa on mukana varustamoja, telakoita ja eri kokoisia meri- ja metalliteollisuuden alihankkijayrityksiä. Luovalta puolelta mukana on teatterialan osaajia, muotoilijoita, ohjelmistosuunnittelijoita, virtuaalisten oppimisympäristöjen suunnittelijoita, muusikoita, tanssijoita sekä tekstiilisuunnittelijoita.

- Tärkein valintakriteeri on halu kokeilla ja olla edelläkävijä, Le sanoo.

Käytännön kokeiluja piloteilla

Hankkeen puitteissa järjestetään työpajoja, seminaareja, opiskelijakilpailu sekä pilottikokeiluja, joiden avulla testataan syntyneitä ajatuksia.

Käynnistysvaiheessa on parhaillaan useampia erilaisia pilotteja, joissa selvitetään muun muassa mahdollisuuksia organisaation sisäisen viestinnän parantamiseen ja toimintakulttuurin jakamiseen elokuvan keinoin, turvallisuus- ja pelastusharjoitusten tehostamiseen virtuaalioppimisympäristöillä ja draamalla sekä mobiilisovellusten käyttöön matkustajaliikenteen ohjauksessa risteilyaluksilla.

Kun hanke ensi vuoden lopussa päättyy, Le toivoo, että tuloksena on useampia onnistuneita yhteistyökokeiluita ja valmiita malleja tulevaisuuden yhteistyöprojekteille.


Meri- ja metalliteollisuudessa on suuri tarve uudistua ja luovalla alalla pohditaan luovan osaamisen hyödyntämistä muilla aloilla, kertoo projektikoordinaattori Lan Le.

emmi.harju@y-lehti.fi

Julkaistu 11/2012        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa