Talo huokuu nyt synergiaa

Linnankiinteistöön viranomaistoimintojen keskittymä

Linnankiinteistön laaja saneeraus Turun satamassa on edennyt vaiheeseen, jossa vuokralaiset jo kohta muuttavat sisään.

- Mm. Liikenneviraston kahta valvomoa ruvetaan kohta testaamaan, kertoo projektikehityksestä vastannut Göran Eriksson Pöyryn projektinkehitysyksiköstä.

Liikenneviraston mukana Linnankiinteistöön tulee varsinainen viranomaistoimintojen keskittymä, sillä Rajavartiolaitos tuo aivan vastaavasti omat valvontayksikkönsä ja esikuntansa taloon. Ja tietysti myös Turun Sataman toimisto ja hallinto on muuttajien joukossa.

Eriksson korostaa, että keskittämällä toimintoja voitiin taata tiettyjen viranomaistoimintojen jatkuvuus Turussa.

- Se on aika iso asia, jos puhutaan koko alueen kehittämisestä. Onnistumisessa oli tosin mukana sattumaakin, kun kaikilla oli tällainen rakennemuutos meneillään.

- Näiden lisäksi tänne tulee hyvin edistyksellinen ruotsinkielinen merenkulkuoppilaitos Aboa Mare, joka jatkokouluttaa isoilla simulaattoreillaan merenkulkijoita ympäri maailmaa. Talossa on synergiaa, toteaa Eriksson tyytyväisenä.

Mittava saneeraus

Kiinteistöön keskitetään myös toiminnot Pöyryn neljästä Turun alueen toimipisteistä. Pöyry on vastannut Linnankiinteistön koko nelivuotisen projektinkehityksestä aina suunnittelusta rakennuttamiseen ja vuokralaisten hankintaan.

- Kun tälle löydettiin oikea konsepti, saatiin myös ostaja, kun Åbo Akademin säätiö osti kiinteistön Turun kaupungilta.

Saneeraus oli perusteellinen.

- Kaikki tekniikka uusittiin täysin. Suurimmat ongelmat oli ilmanvaihtojärjestelmien kanssa, sillä talo on neliskanttinen ja aika syvä, ja kantavat rakenteet hyvin jäykät ja massiiviset. Ulkokuori ja pääsisäänkäynti on suojeltu, mutta sisälle on tehty aukkoja, että saadaan ilmavuutta, Göran Eriksson kertoo.

Vaikka talossa on jo merkittävät päävuokralaiset, löytyy 20 000 neliön kiinteistömassasta vielä jonkin verran vuokrattavia tiloja. Toimistotiloja on erikoisia yhteensä 2500 neliötä, ja pienempään tarpeeseen on myös toimistohotelli.

- Infratilat täällä ovat erittäin ruhtinaalliset. On auditorio, neuvottelutilat, kaksi ravintolaa ja oheispalveluita, muun muassa upea saunaosasto, josta on näkymät linnalle ja Airiston suuntaan. Palveluita myydään myös ulkopuolisille ja ravintolat ovat avoinna kaikille, Eriksson mainostaa.


Saneeratun Linnankiinteistön sisätiloissa huomaa merihenkisyyttä.

anneli.perkio@y-lehti.fi

Julkaistu 12/2012        
Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa