Virkeydellä vastaiskuun

Perniön-Särkisalon Yrittäjien puheenjohtaja Virve Leikko-Saarinen toteaa Salon alueen yhdistysten yhteistyön olevan edelleen hyvää ja toimivaa myös kaupungin johdon kanssa.

Viime kuun lopussa avattiin virallisesti Perniön joulu, ja vuodesta 1985 alkaen valittu Tonttujen Tonttu on tänä jouluna rinnekeskusyrittäjä Tapani Kakko. Tonttujen Tontun arvonimen saa vuosittain alueen ansioitunut asukas.

Jäsenmäärä on tällä hetkellä 105, ja elää suuriin ikäluokkiin kuuluvien yrittäjien vetäytyessä eläkkeelle. Puheenjohtaja iloitsee uusista ja nuorista toimintaan mukaan lähteneistä jäsenistä.

-Salon alueen tilanne askarruttaa toki meitä kaikkia. Perniön kylän isolla työllistäjälläkin on yhteistoimintaneuvottelut menossa, ja kauppiaat ovat kehityksestä huolissaan. Toivomme todella, että palvelut eivät vähenisi – se kuihduttaisi kylää näkyvästi, Leikko-Saarinen kertoo.

Kevään ohjelmassa on ainakin perinteinen Yrittäjän Jotos, liikuntailtapäivä.

Perniön-Särkisalon Yrittäjät on osuudellaan mukana Salon kaupungin markkinointiponnistuksissa, joissa etsitään Saloon sijoittuvia yrityksiä.

- Meillä on kuitenkin taantuman keskellä hyvä henkinen ilmapiiri täynnä taistelutahtoa, ei lamaantumista, Leikko-Saarinen toteaa.

–a-ss.

Julkaistu 12/2012        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa